Kirjaudu ▼
 

"Taskukokoinen öljyjätti" Syyria ratkaisee kohtalonsa Aleppon taistelussa

STR
"Taskukokoinen öljyjätti" Syyria ratkaisee kohtalonsa Aleppon taistelussa
Bashar al-Assadia vastustavat joukot ovat edenneet jo Aleppoon.
Aleppo on lähes mystisen tärkeä kaupunki syyrialaisille. Nyt kapinallisten voitonvarmat etujoukot vyöryvät jo kohti kaupungin keskustaa. Se enteilee yhden aikakauden päätöstä. "Taskukokoinen öljyjätti" voi vapautua Bashar al-Assadin vallasta.
Reuters-Taloussanomat
20.7.2012 19:23
42

Kansainvälinen avustusjärjestö Punainen Risti katsoo, että Syyrian taistelut ovat laajentuneet niin paljon, että maan kriisiä voidaan jo pitää sisällissotana. Määrittelyn mukaan voidaan siis nyt arvioida, onko Syyriassa syyllistytty sotarikoksiin.

Aleppo määrännyt
usein Syyrian tien

Taloushistoriaa seuraavat muistavat, että Aleppo sijaitsee monien tärkeiden kulkuyhteyksien risteyksesssä. Kaupungilla on valtava merkitys Euroopan, Aasian ja Afrikan taloushistorialle. Eurooppalaiset ristiretkeläiset piirittivät Aleppoa vuonna 1098. Ottomaanien valtakunnan kukistuttua ensimmäisessä maailmansodassa Aleppo päätyi Kansainliiton valtuutuksella Ranskalle kuuluneen Syyrian mandaattialueen osaksi.

Syyria on nykyään taskukokoinen öljyjätti, joka hukkasi monien tarkkailijoiden mukaan mahdollisuutensa kehittyä 1971–2000 maata hallinneen presidentti Hafiz al-Assadin aikana.

Nyt eletään taas
ratkaisun hetkiä

Syyrian hallituksen joukkojen ja kapinallisten väliset taistelut ovat Reutersin mukaan levinneet syvälle Aleppon kaupunkiin. Rajuja yhteenottoja on ollut monessa eri kaupunginosassa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Venäjää ja Kiinaa on pidetty Assadin klaanin vallassa pysymisen takeena, kun maat ovat käyttäneet veto-oikeuttaan YK:n turvallisuusneuvostossa.

Nyt Venäjäkin ilmeisesti näkee tilanteen muuttuneen, sillä Venäjä asettui tänään Reutersin mukaan tukemaan YK:n Syyrian tarkkailuoperaation jatkamista 45 vuorokaudella.

Syyrialla on kova halu talousyhteistyöhön EU-maiden kanssa, mutta käynnissä oleva kriisi on vienyt mahdollisuudet.

Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (42)

Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Jer. 49:27 Ja minä sytytän Damaskon muurit tuleen, ja se on kuluttava Benhadadin palatsit.
Raamatunlukija 20.7.2012 19:27

Anonyymi
Niinpä öljy kiinnostaa
alkuperäisasukas 20.7.2012 19:33

Anonyymi
jenkit sai sittenkin taas uuden halvan öljypumpun
mr. anderson 20.7.2012 19:37

Anonyymi
Ei ole sellaista rikosta, jota valitut ei tehtäisi NWOn edistämiseksi.
Polttivat ihmisiä jo 20.7.2012 19:39

Anonyymi
Kansannousut näyttävät leviävän kohti pohjoista...
Saattaa olla että jy 20.7.2012 19:40

Anonyymi
al-Assadia vastustavat näyttävät pahemmanluokan terroristeilta.
Nimetön 20.7.2012 19:43

Anonyymi
Matti, Matin
Teppo, Tepon
Aleppo, Alep??

Nimisanojen taivuttaminen on hölmöläisten hommaa, kiitos Mikael. Mutta kun kerran on taivuttamaan sorruttu, niin taivutetaan sitten johdonmukaisesti.

Lahti, Lahden
Lappi, Lapin
Aleppo, Alep??
hölmöläisten hommaa, 20.7.2012 19:47

Anonyymi
Siis Venäjähän juuri on tuota tarkkailuoperaation jatkoa vaatinutkin, YK taas olisi halunnut jo ryhtyä herrasmiesmäiseen tapaansa pommittamaan syyrian suvereenia hallintoa ilmasta käsin ja vaihtamaan hallitus omaan nukkehallintoonsa. Nato, joka on pohjoisatlantin PUOLUSTUSliitto on jo ollut HYÖKKÄYSvalmiudessa lähi-idän joka kolkassa. Tässä kaivetaan WW3 verta nenästä.

Venäjä ja Kiina ovat yrittäneet toppuutella länsimaiden haluja ryhtyä sekoilemaan.
Mikko1976 20.7.2012 19:48

Anonyymi
Millä Venäjää kiristettiin taipumaan. HAARP-iskulla?
tulva, pyörremyrsky 20.7.2012 19:50

Anonyymi
Siis Venäjähän juuri on tuota tarkkailuoperaation jatkoa vaatinutkin, YK taas olisi halunnut jo ryhtyä herrasmiesmäiseen tapaansa pommittamaan syyrian suvereenia hallintoa ilmasta käsin ja vaihtamaan hallitus omaan nukkehallintoonsa. Nato, joka on pohjoisatlantin PUOLUSTUSliitto on jo ollut HYÖKKÄYSvalmiudessa lähi-idän joka kolkassa. Tässä kaivetaan WW3 verta nenästä.Venäjä ja Kiina ovat yrittäneet toppuutella länsimaiden haluja ryhtyä sekoilemaan.


Stubbi voisi ehdottaa suomalaisten hornetien lähettämistä alueelle
alkuperäisasukas 20.7.2012 20:01
Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä