"Taskukokoinen öljyjätti" Syyria ratkaisee kohtalonsa Aleppon taistelussa
Kansainvälinen avustusjärjestö Punainen Risti katsoo, että Syyrian taistelut ovat laajentuneet niin paljon, että maan kriisiä voidaan jo pitää sisällissotana. Määrittelyn mukaan voidaan siis nyt arvioida, onko Syyriassa syyllistytty sotarikoksiin.
Aleppo määrännyt
usein Syyrian tien
Taloushistoriaa seuraavat muistavat, että Aleppo sijaitsee monien tärkeiden kulkuyhteyksien risteyksesssä. Kaupungilla on valtava merkitys Euroopan, Aasian ja Afrikan taloushistorialle. Eurooppalaiset ristiretkeläiset piirittivät Aleppoa vuonna 1098. Ottomaanien valtakunnan kukistuttua ensimmäisessä maailmansodassa Aleppo päätyi Kansainliiton valtuutuksella Ranskalle kuuluneen Syyrian mandaattialueen osaksi.
Syyria on nykyään taskukokoinen öljyjätti, joka hukkasi monien tarkkailijoiden mukaan mahdollisuutensa kehittyä 1971–2000 maata hallinneen presidentti Hafiz al-Assadin aikana.
Nyt eletään taas
ratkaisun hetkiä
Syyrian hallituksen joukkojen ja kapinallisten väliset taistelut ovat Reutersin mukaan levinneet syvälle Aleppon kaupunkiin. Rajuja yhteenottoja on ollut monessa eri kaupunginosassa.
Venäjää ja Kiinaa on pidetty Assadin klaanin vallassa pysymisen takeena, kun maat ovat käyttäneet veto-oikeuttaan YK:n turvallisuusneuvostossa.
Nyt Venäjäkin ilmeisesti näkee tilanteen muuttuneen, sillä Venäjä asettui tänään Reutersin mukaan tukemaan YK:n Syyrian tarkkailuoperaation jatkamista 45 vuorokaudella.
Syyrialla on kova halu talousyhteistyöhön EU-maiden kanssa, mutta käynnissä oleva kriisi on vienyt mahdollisuudet.













