Ranska leikkaa reilusti ministerien palkkoja
Ranska on sitoutunut pienentämään budjettialijäämäänsä tänä vuonna 4,5 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Viime vuonna alijäämä oli 5,2 prosenttia ja ensi vuoden tavoite on EU-raja eli kolme prosenttia. Talous on määrä saattaa tasapainoon viidessä vuodessa.
Parlamentin alahuone on käsitellyt maan uuden presidentin Francois Hollanden hallituksen ensimmäistä lisätalousarviota, jossa on lukuisia veronkorotuksia. Ranskalaisen Le Figaro -lehden mukaan niiden on arvioitu tuovan tänä vuonna 7,2 miljardin tulot.
Varhain torstaiaamuna parlamentti hyväksyi ensimmäiset toimet, jotka lopettavat keväällä presidentinvaalit hävinneen oikeistolaisen Nicolas Sarkozy "työskentele enemmän, ansaitse enemmän" -politiikan, jossa ylitöitä verotettiin kevyesti.
Verottaja iskee vastaisuudessa paitsi ylitöihin, myös varakkaiden ansioihin. Parlamentti hyväksyi veron, joka koskee yli 1,3 miljoonaa euroa vuodessa ansaitsevia. Talousarvion laatijat ovat laskeneet, että muutos tuo Ranskan valtiolle 2,3 miljardia euroa tänä vuonna.
Kansanedustajat kiristivät myös perintöveroa ja kaksinkertaistivat rahojen siirrosta määrätyn veron. Osingoille määrättiin kolmen prosentin lisävero.
Ranskan ykköspäättäjät joutuvat osoittamaan säästöesimerkkiä kansalle, sillä presidentin ja ministerien palkkoja on tarkoitus laskea 30 prosenttia.
Hollandella on jatkoajatuksia varallisuuserojen kutistamiseksi. Suunnitteilla on 75 prosentin vero yli miljoona euroa vuodessa ansaitseville. Sen on määrä astua voimaan ensi vuonna.













