Kirjaudu ▼
 

Entinen työntekijä: IMF on "turmeltunut"

Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n entinen Euroopan osaston neuvonantaja Peter Doyle arvostelee työnantajansa johtoporrasta "turmeltuneeksi". Doylen mielestä IMF:n olisi pitänyt varoittaa orastavasta velkakriisistä jo vuosia sitten.
Taloussanomat
20.7.2012 21:05
78

Kaksikymmentä vuotta Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n palveluksessa ollut Peter Doyle kirjoitti avoimessa kirjeessään ankaraa kritiikkiä entistä työnantajaansa kohtaan, kertoo brittiläinen yleisradioyhtiö BBC.

IMF:n oma-aloitteisesti jättänyt Doyle kertoo havainneensa valuuttarahaston toiminnassa viimeisen kymmenen vuoden aikana monia virheitä ja epäpäteviä toimintatapoja.

Euroopan osaston entinen neuvonantaja Doyle pitää uskomattomana sitä, ettei IMF vuosia sitten nähnyt ja varoittanut orastavasta velkakriisistä.

"Turmeltunutta" toimintaa edustaa Doylen mukaan pääjohtajan suljettu nimitysprosessi, josta on ollut vain tuhoisia seurauksia.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

IMF:n pääjohtaja on perinteisesti eurooppalainen, kun taas Maailmanpankin johdon asettaa käytännössä Yhdysvaltain hallitus. Järjestelyn paheksujia arvellaan olevan IMF:n piirissä monia.

– Tämä mies lähtee nyt. Saatatte menettää muitakin ellei mikään muutu, Doyle kirjoittaa kirjeensä lopussa.

Ihmiset Peter Doyle
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (78)


Anonyymi
Ex FED johtaja Alan Greenspan kertoili sutjakkaasti 2010 syksypuolella BBCn LOVE ohjelmassa, muistaakseni, kuinka kansoille annetaan suvantovaihetta, että saadaan ne luulemaan kaiken olevan taas hyvin, ja sitten tulee niin suuri lama ettei maailma ole sellaista vielä koskaan kokenut. Haastattelija oli kysynyt miksi ihmiset saadaan uskomaan näin, niin Allan oli vastanut, että ihmisluonto kun on sellainen. Siis pankkimaailma käyttää psykologiaa syytämällä rahaa lainaksi lieromaille. On kivaa kun saa ostettua kaikkea kivaa. Tällainenhan ihmisluonto on ja se haluaa uskoa käteisen tavoin, ettei kosketa meitä, otetaan niskalenkkiä, huudetaan välillä yhteisvastuuta yhteisvastuuttomille, valehdellaan suut, korvat, silmät täyteen.

LAMA siitä tulee, jos sisäpiiriin pankkimaailmassa kuulunut banksteri sen suoraan kertoo TVssä, mutta siitä huolimatta ihmisluonto ei sitä tahdo uskoa. Uskotaan kaikkea muuta potaskaa ja "ytimissä" juoksupoikina olevat pienen valtion "poliitikot" sadaan myymään kansallisvaltio nimeltään Suomen Tasavalta totalitääriseen liittovaltio pankki unioniin ja mihin vielä, mutta orjuus häämöttää..
Vihaksi pistää niin, 21.7.2012 8:43

Anonyymi
Lumia 900 on huippu puhelin
Ari 21.7.2012 8:43

Anonyymi
Missä on se kirkassilmäinen, joka sanoo, ettei keisarilla ole vaatteita. EU on rakennettu velkaannuttamisperiaatteelle, mutta kansat eivät enää tätä organisaatiota tahdo. Kapinaa joka velkamaassa. Kaiken maailman direktiivejä, joille oikeasti pitäisi nauraa, tulee tämän tästä. Emme voi nopeasti osoittaa varoja niihin kehitysalueisiin, joihin pitäisi. Keskitetään kaikkea kauaksi kansalaisista, ja kohta kansalaiset viittaavat kintaalla brysselin määräyksille, mistä seuraa lisää valvontaa.
vieras 21.7.2012 8:49

Anonyymi
"Kolmenkymmenen ryhmä" odottaa jo kieli pitkällä asettumista uussosialistisen Maailman viralliseksi hallitukseksi.
Nimetön 21.7.2012 9:01

Anonyymi
Olisi ihme jos nykyiset euro-intoilijat pystyisivät asumaan Suomessa vielä euron romahdettua. Eiköhän vielä nähdä, kuinka rotat poistuvat uppoavasta laivasta.
Hesekiel 21.7.2012 9:10

Anonyymi
Espanjan kansa kärsii työttömyydestä ja palkkojen alennuksesta, mutta avustusrahat annetaan pankeille. Vähän sama kuin lääkäri pyytäisi palkkionsa potilaalta, ja jättäisi auttamatta. häntä.
EU on pelkkää ahneut 21.7.2012 9:18

Anonyymi
Kansainvälinen rahoitusjärjestelmä on läpimätä.
x 21.7.2012 9:19

Anonyymi
Ranskantauti jyllää IMF:ssa. Orgia-tirehtöörin saatua potkut tilalle tuli ranskalainen kuviokelluja.
Raven 21.7.2012 9:31

Anonyymi
IMF:n tilanne on sama, mitä muissakin johtoportaissa. Johtajiksi nousevat eläinmaailmassakin isosarvisimmat, röyhkeimmät, vallanhimoisimmat, jotka surutta painavat vastustajansa mataliksi ja kelpuuttavat lähipiiriin vain sellaisia nyhjäkkeitä, joista ei ole todellista vaaraa. Onni on, jos alamaisista löytyy osaavia henkilöitä, jotka tosiasiassa tekevät työt ja pitävät firmaa pystyssä. Sitteh johtajat voivatkin nostaa tulospalkkiot. Miten monessa organisaatiossa Suomessakin tämä on tuttu juttu? Ovatko lehdet hienotunteisia, eivätkä paljasta seksiskandaaleita, senssi-palstoilla paistattelevia jne.
Johtajaksi pyrkiviä 21.7.2012 9:50

Anonyymi
Alex Jones (infowars.com) ja Bob Chapman (International forecaster)varoittivat jo 2007.

Kun 2008 rytisi, olisi asian pitänyt olla kaikkein hitaimmallekin jo selvä:

Eurokriisi ei lopu ennen kuin EU-liittovaltio on sinetöity.


Ja sitten kun kansalaiset huomaavat astuneensa siihen itseensä, niin tuloksena on jälleen sota. Taas viattomia kuolee kasapäin. Eikö tätä leikkiä voi sovitella ja lopettaa ennen likaista loppua!?
Tomppa 21.7.2012 10:17
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä