USA:n talous kasvoi alkukesästä vain vaisusti
Fedin katsaus perustuu tietoihin, jotka on kerätty 12:lta keskuspankkialueelta kesäkuun ja heinäkuun alun aikana. Se julkistetaan kahdeksan kertaa vuodessa.
– Teollisuustuotannossa kasvu oli hidasta useimmilla keskuspankkialueilla. Myös työllisyystilanne parani vain pienin askelin, katsauksessa sanotaan.
Pitkään alamaissa olleiden asuntomarkkinoiden tilannetta Beige Book kuvaa sen sijaan myönteiseen sävyyn. Talouskatsauksen mukaan myynti- ja rakentamisvolyymit ovat kasvaneet ja myymättömien asuntojen määrä vähentynyt.
– Raportin viesti oli kaiken kaikkiaan vaisu. Yhdysvaltain talouden näkymät eivät ole kovinkaan ruusuiset ja heijastavat pääjohtaja Ben Bernanken viime päivien sanomaa, kommentoi Mesirow Financialin pääekonomisti Diane Swonk Chicagosta uutistoimisto Bloombergille.
Fed-johtaja arvioi talousnäkymiä senaatissa ja edustajainhuoneessa tiistaina ja keskiviikkona. Hänen mukaansa taloudellinen toimeliaisuus Yhdysvalloissa näyttäisi hieman vaimentuneen ensimmäisellä vuosipuoliskolla, vaikka talous onkin jatkanut toipumistaan.
Bernanke vakuutti myös, että keskuspankki on valmis toimimaan tarvittaessa, jotta talouskasvu piristyisi. Hän ei kuitenkaan antanut minkäänlaisia vihjeitä esimerkiksi suunnitteilla olevista elvytysohjelmista.
Beige Book on tärkeä pohjapaperi Fedin korkopolitiikasta päättävälle avomarkkinakomitealle. Fedillä on seuraava korkokokous 19.–20. kesäkuuta.













