Kirjaudu ▼
 

Saksan tehdastilaukset hienoiseen nousuun

Saksan tehdasteollisuuden toukokuussa saamat uudet tilaukset olivat yllättäen kasvussa huhtikuun jyrkän laskun jälkeen. Euroalueen kysyntä nosti tilausmäärät kasvuun.
Taloussanomat–Bloomberg
5.7.2012 14:32
3

Saksan talousministeriön tänään julkistaman tilaston mukaan teollisuuden toukokuussa saamat tilaukset lisääntyivät 0,6 prosenttia huhtikuusta. Ekonomistit olivat uutistoimisto Bloombergin ennusteessa odottaneet tilausten pysyvän huhtikuun tasolla.

Saksan vientitilaukset euroalueelta kasvoivat 7,7 prosenttia maaliskuusta. Kotimaan tilaukset taas laskivat 1,3 prosenttia. Viime vuoden toukokuuhun verrattuna tilaukset olivat kuitenkin 5,4 prosentin laskussa.

Saksan vientiteollisuus ja matala työttömyys ovat pitäneet maata pystyssä eurokriisin keskellä. Maan talous on kuitenkin alkanut yskiä. Euroopan keskuspankilta odotetaan tänään ilmoitusta kasvua vauhdittavasta koronlaskusta.

– Saksa ei ole immuuni euroalueen velkakriisille. Kotimaiset tilaukset eivät pysty korvaamaan heikkenevää ulkomaista kysyntää. Maailmantalous on hiljenemään päin, sanoi ekonomisti Thomas Costerg Lontoon Standard Chartered Bankista.

Huhtikuussa Saksan tehdastilaukset laskivat tarkistettuna 1,4 prosenttia maaliskuusta. Tehdastilaukset olivat huhtikuussa 3,4 prosenttia laskussa suhteessa viime vuoden huhtikuuhun.

∇ Mainos ∇
Ihmiset Thomas Costerg
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (3)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Aseita saatu myytyä enemmän Kreikkaan ja Espanjaan?

Mikä teollisuudenala vetää, voisi eritellä!
Bemuja Kreikkaan tuk 5.7.2012 14:36

Anonyymi
pluumperin ja sammakko miehen ennusteet on melkolailla yhtä arvokkaita, toki tuntuu että SM osuu useammin.
Nimetön 5.7.2012 14:44

Anonyymi
Saksan talousministeriön tänään julkistaman tilaston mukaan teollisuuden toukokuussa saamat tilaukset lisääntyivät 0,6 prosenttia huhtikuusta. Ekonomistit olivat uutistoimisto Bloombergin ennusteessa odottaneet tilausten pysyvän huhtikuun tasolla.


Saksan notkahdus taisi jäädä kovin lyhyeksi siis.
Nimetön 5.7.2012 16:39
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä