Iloinen yllätys: Työpaikkoja syntyi USA:ssa paljon odotettua enemmän
Yhdysvaltain yksityiselle sektorille syntyi kesäkuussa 176 000 uutta työpaikkaa, kertoo ADP Employer Services -laitoksen raportti.
Työpaikkojen määrä kasvoi selvästi enemmän kuin osattiin odottaa.
Uutistoimisto Bloombergin keräämässä ennusteessa ekonomistit arvioivat työpaikkojen lisääntyneen noin 100 000:lla. Valoisimmankin arvion mukaan sektorille palkattiin vain 150 000 uutta työntekijää.
Toukokuussa sektorille palkattiin 133 000 uutta työntekijää. Tuolloin luku oli pettymys, sillä ekonomistit odottivat paikkoja syntyneen huomattavasti enemmän.
Yhdysvaltain työministeriö julkistaa toukokuun viralliset työttömyysluvut huomenna perjantaina. Ennakkoarvioiden mukaan työttömyys pysyy 8,2 prosentissa.













