Haaveena kakkoskoti Ranskassa? Kohta se on kallista lystiä
Ranskan hallitus kertoi keskiviikkona aikovansa korottaa ulkomaalaisten omistamien kakkoskotien verotusta reippaalla kädellä, kertoi brittiläinen The Telegraph -lehti.
Telegraphin mukaan Ranska nostaisi kakkoskotien ulkomaalaisten omistajien vuokratuloveron 20 prosentista 35,5 prosenttiin ja pääomatuloveron kakkoskodin myynnistä 19 prosentista 34,5 prosenttiin. Kasvua on kummassakin verossa noin 80 prosenttia.
Ranskan talousministeri arvioi, että korotukset tuottaisivat tänä vuonna 50 miljoonaa euroa ja ensi vuonna 250 miljoonaa euroa. Ne paikkaisivat osaltaan valtion alijäämäistä budjettia.
Kakkosasuntojen omistajille ei jäisi juuri aikaa hankkiutua eroon kodeistaan ennen muutoksia. Vuokraveron korotus astuisi voimaan takautuvasti kuluvan vuoden alusta ja pääomatuloveromuutos heinäkuun lopusta.
Britannian rahoituskomitea aikoo kuitenkin tutkia verouudistukset. Komitea ilmoittaa vastustavansa muutoksia, jotka rikkoisivat EU:n yhteismarkkinoiden lakeja ja syrjintäkieltoja.
Ulkomaalaisten arvioidaan omistavan Ranskassa noin 360 000 kakkosasuntoa.













