Kirjaudu ▼
 

Neuvottelut Kyproksen tuesta alkavat huomenna

Chris Ratcliffe/Bloomberg
Neuvottelut Kyproksen tuesta alkavat huomenna
EU:n ja Kansainvälisen valuuttarahaston edustajat aloittavat tiistaina neuvottelut Kyproksen viranomaisten kanssa. Neuvotteluissa sovitaan Kyproksen apupaketin yksityiskohdista ja avun ehdoista.
Taloussanomat–Bloomberg
2.7.2012 18:33
30

Kyproksen valtionvarainministeriöstä kerrotaan, että maan viranomaiset tekevät selvitystyössä läheistä yhteistyötä niin kutsutun troikan eli EU-komission, Euroopan keskuspankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) edustajien kanssa.

Tiistaina alkavissa neuvotteluissa selvitettävänä on muun muassa Kyproksen pankkien tarkempi rahoitustarve.

– Tavoitteena on selvittää pääoman tarve rahoituslaitoksissa. Pankkien kestokyky on ollut huomion keskipisteessä, valtionvarainministeriön talousjohtaja Andreas Trokkos kertoi uutistoimisto Bloombergille.

Kyproksesta tuli viime viikolla jo viides euromaa, joka turvautui avunpyyntöön selvitäkseen heikentyneestä taloustilanteestaan. Kreikan talouden kriisiytyminen on heijastunut myös Kyprokseen.

Kyproksen viranomaiset eivät ole kertoneet avuntarpeen suuruusluokkaa. Hallituksen arvellaan tarvitsevan kuitenkin vähintään 2,3 miljardia euroa rahoittaakseen tärkeimpien pankkiensa Bank of Cyprusin ja Cyprus Popular Bankin vajeita.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Kypros on esittänyt toiveen koskien avun ehtoja. Maa haluaisi välttää tiukat talouden sopeuttamisohjelmat, joiden se katsoo ajaneen muun muassa Kreikkaa yhä kasvavaan ahdinkoon.

Kypros jatkaa kahdenvälisiä lainaneuvotteluja myös Venäjän ja Kiinan kanssa.

Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (30)

Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Salaiset neuvottelut, Jutta vaatii vakuudet Kiinaksi kirjoittettuna, ja erittäin salainen takuus/ vakuus. (euroblondin vakuudet on yhtä tyhjän kanssa)
Von Stymmfeln 2.7.2012 18:36

Anonyymi
Vakuudeksi sikäläisen voimalaitoksen osakkeita, vähempään emme voi suostua.
Nimetön 2.7.2012 18:42

Anonyymi
"Hallituksen arvellaan tarvitsevan kuitenkin vähintään 2,3 miljardia euroa "

Söpö pikku syötti jonka ainakin Jyrki ja Jutta nielaisevat kakistelematta. Sitten voidaan alkaa grillaaminen ja kiristäminen kuten Kreikkakin on tehnyt.
Talonmies 2.7.2012 18:42

Anonyymi
Urpolaista viedään lujaa vaatimassa takuita ja muita idiootimaisia turhia valeita.
Kuka tuota Urpolaista enää uskoo.
Adressit com.
Menkää tällään nimiä uusiin.
kauhea kysetys ja me 2.7.2012 18:42

Anonyymi
Antakaa nyt helvetisssä Käteiselle jo uusi mustekynä ettei vaan muste lopu kriittisellä hetkellä...
Hölmölä maksaa kun M 2.7.2012 18:43

Anonyymi
10 mrd:a on esitetty ensimmäisen hätään.

Viime perjantain jälkeen, Saksan Merkelin suostuttua valtion velkojen lainoitukseen ilman ehtoja EVM:n kautta,
ei Kyproskaan vaadi muuta kuin ehdotonta luottoa EVM:ltä.
Kypros tietää kyllä 2.7.2012 18:45

Anonyymi
Onko kukaan muistanut huolehtia muiden velkamaiden maksukyvystä Kyproksen ja Espanjan paketeissa?

Suomi voisi ottaa esimerkiksi hoitaakseen myös Portugalin, Irlannin ja Kreikan osuudet.

Varaa on, epäilijät voivat kääntyä kokoomuksen puoleen(Kimmo Sasi).
Talonmies 2.7.2012 18:47

Anonyymi
EU on perustettu kaupan ja kilpailun vapauttamiseksi. Jos lähes järjestään tuetaan tappiollista toimintaa, vapaa kilpailu ei toimi. Tällä menolla terve yritystoiminta hakeutuu entistä enemmän euroalueen ulkopuolelle.
M.K. Tikala 2.7.2012 18:49

Anonyymi
EU:n PUHEENJOHTAJAmaa eli Kypros käy siis huomenna sossussa.
Buhahhah 2.7.2012 18:49

Anonyymi
suomessakin kaikki toimeentulo asiakkaat kunnan valtuustoon
Nimetön 2.7.2012 18:53
Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä