Espanjan EM-mestaruus voi piristää taloutta – hetken
Puna-kelta-asuiset kannattajat ovat velloneet Madridin kaduilla pitkin yötä Espanjan kaadettua Italian illalla pelatussa loppuottelussa 4–0. Juhlinta vei vain hetkeksi huomion maan syvenevästä talousahdingosta.
– World Cupissa [jonka Espanja voitti 2010] näimme melko laajaa ja odottamatonta kasvua kulutuksessa. Siitä iso osa johtui tietysti ihmisten baareissa ja ravintoloissa käynneistä ja voiton jälkeisestä juhlinnasta, Raj Badiani tutkimusyhtiö IHS Global Insightista sanoi Guardian-lehdelle.
– [Espanjan] vähittäismyynnin luvut ovat olleet kauhistuttavia, joten mikä tahansa ruiske on hyvin, hyvin tervetullut.
Tutkimusyhtiö CMC Marketsin asiantuntijan Michael Hewsonin mukaan jotain kulutuksen kasvua näkynee kaupassa, lähinnä alkoholin myynnissä sekä hetkellisen hyvänolon ruiskeena, mutta ”pinnan alla kaikki ongelmat pysyvät”.
Maanantaina julkaistujen tilastojen mukaan Espanjan teollisuustuotanto vajosi kesäkuussa heikoimpaan jamaan yli kolmeen vuoteen. Myös ostopäällikköindeksi (41,1) näytti hiipuvan odotettua nopeammin ja jyrkemmin.
Uusimpien työttömyyslukujen mukaan Espanjassa on työttömiä Euroopan eniten, eli 24,6 prosenttia.
Christian Schulz Berenberg Bankista sanoi lehdessä, että kulutuksen kasvu on vähiten todennäköinen taloutta vahvistava tekijä espanjalaisten korkean asuntovelkaantumisen takia.
Vuonna 1998 Ranskan taloudessa nähtiin voiton myötä kulutuspiikkiä, ja voitto myös vahvisti luottamusta. Schulzin mukaan vaikea on silti arvioida, kuinka merkittävästä ilmiöstä oli tuolloin kyse.












