Kirjaudu ▼
 

Suora pankkituki houkuttelee Kreikassa

REUTERS/Yorgos Karahalis
Suora pankkituki houkuttelee Kreikassa
Torstaina alkaneessa EU-huippukokouksessa päästiin sopuun pankkien rahoittamisesta suoraan Euroopan väliaikaisesta kriisirahastosta. Kreikka harkitsee Espanjan pankeille räätälöidyn suoran pankkituen vaatimista myös maansa pankeille.
Taloussanomat
1.7.2012 16:20
110

EU-huippukokouksessa sovittu pankkien suora pääomittaminen väliaikaisesta kriisirahastosta ERVV:stä houkuttelee myös Kreikkaa, kertoo kreikkalaislehti Kathimerini sunnuntaina.

Päätös uusista tukikeinoista vietiin läpi ensisijaisesti Espanjan pankkisektorin tukitarvetta silmällä pitäen.

Oppositiojohtaja Alexis Tsipras painotti lauantaina, että myös Kreikan tulee vaatia paikallisten pankkiensa pääomittamista väliaikaisen kriisirahaston kautta.

Kreikka harkitseekin neuvotteluja jo sovitun tukipakettinsa avaamiseksi.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Lehden mukaan asiaa käsiteltiin pääministeri Antonis Samarasin luona pidetyssä kokouksessa lauantai-iltana. Kokouksessa myös valmisteltiin torstaina julkistettavaa uutta hallitusohjelmaa.

Uudet tukiehdot ja -tavat ovat pohdinnassa Kreikan velkojien vierailun alla. Velkojien edustajat vierailevat maassa maanantaina. 

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (110)


Anonyymi
"Mitenkäs se sijoittajavastuu"

Sijoittajat ja pankkiirit vastuuseen, oli Urpolaisen vaaliteema. Tuo pankkiirikohta olisi tärkeämpi ja suurimmat sijoittajatkin on jossain muualla vastuussa pankista. Mutta nyt eletäänkin aikakautta, jolloin vastuuta ei kanna kukaan. EU-eliitin haavemaailma.
Poliitikot on menett 1.7.2012 17:54

Anonyymi
www.adressit.com
Nimetön 1.7.2012 18:02

Anonyymi
Ehdot suoraan pankkitukeen on tiukat, joten kipin kapin asiat jarjestykseen.

Vai katsotaanko kumpi pettaa sanansa ensin EU-johtajat vai Kreikka.
se siita EU sopimuks 1.7.2012 18:04

Anonyymi
Demokratia on muuttunut tyranniaksi.
Nimetön 1.7.2012 18:09

Anonyymi
Jutta avasi hunajapurkkinsa, ja karvaiset raatokärpäset alkoivat heti parveilla ympärillä.
Mutta onneksi ei tulleet ne heinäsirkkaparvet ja talvi keskelle kesää.
Vielä on pesää jälje 1.7.2012 18:26

Anonyymi
Kukaan ei tiedä mitä tuleman pitää mutta kreikkalaiset pitää tätä tukiratkaisua hyvänä. Eihän maalla mikä elää oliiviöljystä ja turismista ole koskaan menestyvä tässä maailmassa, joten vain velalla pystyy elämään. Kreikka pitäisi eu hajotessa liittyä espanjaan tai italiaan. Muuten se maa eun jälkeen on loppu. Loppu ja loppu. Samoin kypros. Kun eu loppuu nyt niin kypros pitäisi liittää turkkiin jotta maassa ei tulisi nälänhätää.
Eu hajoaa, muut liit 1.7.2012 18:30

Anonyymi
suomessa myös kansalais tottelevaisuus pannaan kaikki verot ja sähkölaskut voi jättää maksamatta niin kuin kreikkalaisetkin
Nimetön 1.7.2012 18:33

Anonyymi
Nyt vaan taas tukemaan vaikka Kreikan pankkeja, vai mitä Jutta ja Jyrki. Huhhuh, täytyy alkaa varaamaan
menolippuja jonnekin, vaikka Ruotsiin.
Ohi on 1.7.2012 18:42

Anonyymi
kannattaa äänestää kokoomusta ja sdp:tä. Urpilaisen takki kääntyi heti vaalien jälkeen ja Katainen on täysi Merkerin puudeli. Kokoomus tuhoaa suomalaiset. Soini on ainoa viisas, euasiassa ollut oikeassa koko ajan.
ajatteleva veronmaks 1.7.2012 18:50

Anonyymi
Varautukaa Suomessa metallialan täydelliseen romahtamiseen. Metalliala on pirstoutunut alihankkijoihin. Metallialalla on tapahtunut kasvua ainoastaan olemassa olevissa asiakasyrityksissä toisin sanoen hintatasossa. Uusia asiakasyrityksiä ei ole eikä tule kovan markkinakilpailun takia. Ainoa kilpailuvalti on edullisemmat investoinnit ja investoinit hankitaan idästä. Suomen hintatasolla ei kilpailla asiakasta. Kaiken lisäksi Suomalaisten yrityksien jatkotoimitukset ovat epävarmoja ja monen miljoona euron kone jää huoltamatta.

Suurimpia metallialan asiakkaita ovat julkinen sektori ja julkisen sektorin alihankkijat.
Nimetön 1.7.2012 18:52
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä