Kirjaudu ▼
 

Suora pankkituki houkuttelee Kreikassa

REUTERS/Yorgos Karahalis
Suora pankkituki houkuttelee Kreikassa
Torstaina alkaneessa EU-huippukokouksessa päästiin sopuun pankkien rahoittamisesta suoraan Euroopan väliaikaisesta kriisirahastosta. Kreikka harkitsee Espanjan pankeille räätälöidyn suoran pankkituen vaatimista myös maansa pankeille.
Taloussanomat
1.7.2012 16:20
110

EU-huippukokouksessa sovittu pankkien suora pääomittaminen väliaikaisesta kriisirahastosta ERVV:stä houkuttelee myös Kreikkaa, kertoo kreikkalaislehti Kathimerini sunnuntaina.

Päätös uusista tukikeinoista vietiin läpi ensisijaisesti Espanjan pankkisektorin tukitarvetta silmällä pitäen.

Oppositiojohtaja Alexis Tsipras painotti lauantaina, että myös Kreikan tulee vaatia paikallisten pankkiensa pääomittamista väliaikaisen kriisirahaston kautta.

Kreikka harkitseekin neuvotteluja jo sovitun tukipakettinsa avaamiseksi.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Lehden mukaan asiaa käsiteltiin pääministeri Antonis Samarasin luona pidetyssä kokouksessa lauantai-iltana. Kokouksessa myös valmisteltiin torstaina julkistettavaa uutta hallitusohjelmaa.

Uudet tukiehdot ja -tavat ovat pohdinnassa Kreikan velkojien vierailun alla. Velkojien edustajat vierailevat maassa maanantaina. 

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (110)


Anonyymi
Pienen Suomen ahkerat työikäiset - jos tunnette naamallanne jotain kosteaa niin se on juuri SITÄ nimittäin Välimeren euroelättimaat lorottavat parhaillaan surutta pohjoisten AAA-euromaiden kansalaisten naamoille.
Buhahhah 1.7.2012 16:50

Anonyymi
"Jossakin vaiheessa koko p... räjähtää käsiin. "

Ei räjähdä jos lampaat vain määkivät aivopestyinä ja kuvittelevat elävänsä vapaudessa.

Ja en usko että tuohon tulee mitään muutosta.

Eliitti on onnistunut tekemään ?urokarjasta palvelijoitansa.
Nimetön 1.7.2012 16:50

Anonyymi
"kun veronmaksajat maksavat heidän tappionsa."

Joita ei edes ollut.

Jos pantteina olevien kiinteistöjen arvo laskee, se on vain väliaikaista ja laskennallista. Kiinteistö on yhä sama kiinteistö - ja raha jonka pankki sen rakentamiseen antoi, syntyi napin painalluksella bitteinä.
uskomatonta että val 1.7.2012 16:50

Anonyymi
Vielä kerran toistoa.

Ainoa lääke koko kriisiin olisi ollut antaa markkintalouden toimia vapaasti. Yhtään ylivelkaantunutta pankkia tai valtiota ei olisi ikinä tullut muiden elätettäväksi vapaassa markkinataloudessa jossa itse vastataan lainoista ja annetaan omat vakuudet.
Talonmies 1.7.2012 16:50

Anonyymi
"Jossakin vaiheessa koko p... räjähtää käsiin. "

Ei räjähdä jos lampaat vain määkivät a.i.v.o.p.e.s.t.y.i.n.ä ja kuvittelevat elävänsä vapaudessa.

Ja en usko että tuohon tulee mitään muutosta.

Eliitti on onnistunut tekemään ?urokarjasta palvelijoitansa.
EDIT: sensuuri söi k 1.7.2012 16:51

Anonyymi
Ei ihme että vastuunkantaja-Kokoomus on taas Ylen tuoreen kyselyn mukaan Suomen SUURIN.
Kansa arvostaa 1.7.2012 16:51

Anonyymi
hullu ei ole se joka pyytää, vaan antaa

Mutta vanha sanonta on, että antaessaan saa. Mulle on ainakin käynyt näin monta kertaa.Järisyttävän ihanaa.


Suomalaiset turistinaiset Välimeren maissa on asia erikseen
alkuperäisasukas 1.7.2012 16:52

Anonyymi
EU hajoitettava ja todettava, millään maalla ei velkaa


Jossakin vaiheessa koko p... räjähtää käsiin.

Siellä p... missä eu
alkuperäisasukas 1.7.2012 16:53

Anonyymi
Velka kriisi on valheeseen perustuva. Tappuot ovat valhetta. Ainoa tarkoitus on pakotta itsenäiset maat luopumaan itsenäisyydestään EU-tyrannian tieltä.

Liittovaltiosta tulee korporaatiokommunistinen Eurostoliitto, jossa tavallisten ihmisten osa on tehdä enemmän työtä jotta voivat suorittaa jatkuvasti kasvavat maksunsa korporaatioruhtinaille pankeissa.

Verokassa on vain yksi väliaikaislaareista tuossa rahaputkessa korporaatioeliitin taskuun ja heidän luksukseensa.
Nimetön 1.7.2012 16:53

Anonyymi
Suora pankkituki houkuttelee Kreikassa

Pankeillehan EU:n rahaliiton tukirahat joka tapauksessa menevät. Etelän pankeilla on kuitenkin aivan erilainen moraali kuin pohjoisten maksajamaiden pankeilla. Velkamaissa olevat pankit tekevät tahallaan tappiollisia sopimuksia huijareiden kanssa, koska tietävät, että rahaa saa rahaliitosta. Usein pankinjohtaja saa pimeästi palkkion lainansaajalta myöntämästään lainasta, jolla ei ole vakuuksia. Sama moraali on Etelän velkamaissa veronkannossakin. Siellä maksetaan, jos jaksetaan veroja paljon pienemmän veroprosentin mukaan kuin esim. Suomessa. Kun Etelän pankit totutetaan saamaan suoraa pankkitukeakin, korotetaan Suomessa edelleen veroja ja vähennetään julkisia palveluja kansalaisille, jotta rahaa voidaan entistä enemmän lapioida Suomesta Etelän huijareille.

Suomalaista palkansaajaa ryövätään.
Kiitos tästä Kataise 1.7.2012 16:56
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä