Kirjaudu ▼
 

Sovitteluyritys huippukokouksen alla – Merkel ja Hollande tapaavat

EPA/KAY NIETFELD
Sovitteluyritys huippukokouksen alla – Merkel ja Hollande tapaavat
Saksan ja Ranskan johtajat haluavat välttää julkista riitelyä ja sovitella kantojaan ennen loppuviikon tärkeää huippukokousta.
Taloussanomat–Reuters
24.6.2012 15:13
117

Saksan liittokansleri Angela Merkel matkustaa keskiviikkona Pariisiin tapaamaan Ranskan presidentti Francois Hollandea. Euroalueen kahden suurimman talouden johtajat yrittävät sovitella kantojaan talouskriisin hoidosta ennen torstaina ja perjantaina järjestettävää tärkeää euromaiden huippukokousta.

– He keskustelevat tulevasta EU-huippukokouksesta, kansainvälisestä tilanteesta ja tulevista Ranskan ja Saksan välisistä suhteista, Hollanden toimistosta sanottiin lauantaina.

Loppuviikon kokouksessa on määrä suunnitella tiekartta kohti talousunionia. Lisäksi markkinoille halutaan antaa signaali, että poliitikot ovat kriisin hoitamisessa tehtäviensä tasalla ja vakuuttaa, että yhteisvaluutan säilyttämiseksi ollaan valmiita tekemään kaikki tarvittava.

Kokouksen ennakkotunnelmat eivät ole olleet lupaavia. Perjantaina Merkel ja Hollande ottivat Roomassa yhteen siitä, mitä velkakriisin hoitamiseksi pitää tehdä. Merkel vastustaa euromaiden yhteisiä joukkovelkakirjoja eurobondeja yhä tarmokkaasti, kun Hollande olisi puolestaan halukkaampi kokeilemaan niitä. 

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Hollande haluaisi kokouksessa sovittavan muustakin kuin vain kasvupaketista, ennen kuin hän on valmis ratifioimaan euroalueen budjettikurisopimuksen. Ranskalaiset diplomaattilähteet kertoivat, että Hollande haluaisi vauhdittaa pankkisektorin integraatiota ja luoda finanssialalle yhteisiä pelisääntöjä.

Ennen Merkelin tapaamista Hollande tapaa vielä maanantaina euroalueen keskuspankki EKP:n pääjohtajan Mario Draghin

Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (117)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 12
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Luulen että on game over näille tukipaketti hössötyksille pian.

Arvelen että Saksan perustuslakituomioistuin katsoo pysyvän vakausrahaston perustuslain vastaiseksi ja että koko EVM kaatuu siihen.


Germany's constitutional court has delayed the creation of a new ?500bn eurozone bail-out fund as Angela Merkel faces a series of legal challenges to measures seen as critical for saving the EU's single currency.

judges in the Bundesverfassungsgericht, the country's constitutional court ruled that they would need "at least three weeks" to consider the "complex" ESM's legality after the vote and before it was signed Joachim Gauck, the German President.

Critics of the fiscal pact will mount a legal challenge on 29 June because the German constitutional court's prerogative to oversee, and the parliament's powers to change the constitution can be overridden by EU judges under the pact.

telegraph.co.uk/finance/financialcrisis/9347616/Debt-crisis-German-court-delays-eurozones-500bn-bail-out-fund.html


HE 34/2012 vp

48 artikla. Voimaantulo. Valtiosopimus tulee
voimaan, kun ratifioimiskirjan tai hyväksymiskirjan
tallettaneiden allekirjoittajien
osuus sopimuksen liitteessä II esitetyn pääoman


pääoman
kokonaismäärästä on vähintään 90 prosenttia.
Sopimuksen voimaantulo ei olisi sidoksissa
siihen, että riittävä määrä jäseniä on
tallettanut sitoutumiskirjan. Sopimuksen tultua
voimaan se tulee muiden allekirjoittajavaltioiden
osalta voimaan kunkin valtion ratifioimis-
tai hyväksymiskirjan tallettamista
seuraavana päivänä.


finlex.fi/fi/esitykset/he/2012/20120034.pdf
Game over ? 24.6.2012 15:22

Anonyymi
Paras näyttö siitä että demokratia on tuhoisa.

Politiikot pitävät EUsta ja EMUsta. Tavalliset ihmiset eivät. Mutta kuka edustaa tavallisia ihmisiä demokratiassa?

Pitäisi olla pätevyysvaatimuksia eduskuntajäsenille ja ministereille, mm. rehellisyys, ei itsekyyttä, älykyyttä, myötätuntoa, jne.
w 24.6.2012 15:25

Anonyymi
Kaikesta päätellen EU on hyvää vauhtia muuttumassa pahan valtakunnaksi. Siellä ei oikeudenmukaisuutta tunneta. Isot maat päättävät keskenään asioista omaksi ja velkamaiden eduksi pienten maiden veronmaksajien kustannuksella. Kiristäminen ja uhkailu talous-kaaoksella on jokapäiväinen tapa hoitaa raha-asioita. Se on valtakunta (liittovaltio), jossa huijareille annetaan toisten kovalla työllä hankkimat rahat.
EU on pahan valtakun 24.6.2012 15:26

Anonyymi
Saksa haluaisi hoitaa taloutta säästämällä köyhempien elintasosta.

Ranska haluaisi tuhlata velaksi.

Vähän vaiketa olla kummankaan kannalla.


Mitä jos tehtäisiinkin eurovaluutan rinnalle greenback-euro, vähän niikuin Lincoln jenkeissä aikoinaan?

Entä jos velat laitettaisiinkin kaikki eurobondeiksi, jonka jälkeen eurobondien haltijoille sanotaan että saatte velkojen arvosta vain murto-osan takaisin?

Mitäpä jos julkinen sektori laitettaisiin laihdutuskuurille ja pyrittäisiin vahvistamaan kansalaisten työn menestymistä maailmanmarkkinoilla?

Kannattaa tutustua mikä on esim. Kiinan velkaisuustilanne moniin länsimaihin verrattuna. Jonain päivänä voi vielä käydä niin että pakkoruotsikin vaihdetaan pakkokiinaan.

Edelleenkin kysyä voi, kenen etuja tällä velkamyllyllä pyöritellään, miksei asiaa tutkita ja selvitetä kenen taskuihin rahat päätyy. Niin, no tarvinneeko sitä selvittääkään, kun päättäjät ja edunsaajat ovat mukavasti keskenään.

Miksei työstä haluta maksaa? Miksi mainostaa yleensäkään työn tärkeyttä, jos tulos menee ihan muihin taskuihin kuin sen työn tekijälle itselleen?
Köyhäläinen 24.6.2012 15:29

Anonyymi
Ei koske Suomea, sillä eduskunta on lähes 3 kuukauden kesälomalla.
Talonmies 24.6.2012 15:29

Anonyymi
En millään muotoa ymmärrä, mitä hyötyä kantojen sovittelusta on?
vaarini oli tervaska 24.6.2012 15:31

Anonyymi
Espanja ja Italia on näemmä pudotettu ytimestä.
EU on kahden kauppa 24.6.2012 15:33

Anonyymi
Ennen Merkelin tapaamista Hollande tapaa vielä maanantaina euroalueen keskuspankki EKP:n pääjohtajan Mario Draghin.

Mario Draghi onkin todellinen avainhenkilö hoitelemaan EU:n talousasioita. Siitähän hänellä on jo ennestään kokemusta.

"EKP:n uusi pääjohtaja Mario Draghi on eurokriisiin kyynärpäitä myöten seonneen Goldman Sachsin ex-johtaja.

Kreikan velkojen piilottaja


Mario Draghi on entinen Goldman Sachs International -pankin varapääjohtaja. Hän jätti paikkansa kuusi vuotta sitten.
Goldman Sachsilla on suora yhteys nykyiseen euromaiden velkakriisiin. Se junaili monimutkaisen järjestelyn, jolla Kreikka pystyi kätkemään miljardeja veloistaan piiloon muilta euromailta. Näin Kreikka pääsi livahtamaan Euroopan rahaliittoon Emuun ja sitä myötä eurovaluuttaan sen aloittaessa vuonna 2002, vaikka ei täyttänyt Emu-kriteereitä.

Kreikka maksoi Goldman Sachsille järjestelystä 300 miljoonaa euroa.

Nyt euromaat rahoittavat käytännössä kansainvälisiä pankkeja, kun niiden väitetään tukevan Kreikkaa ja kreikkalaisia.

Kansanuutiset fi 8.11.2011"

Velat piiloon ja rahat pois veronmaksajilta.
Pahalta näyttää 24.6.2012 15:33

Anonyymi
En millään muotoa ymmärrä, mitä hyötyä kantojen sovittelusta on?

Eivät ne siellä kokouksissaan mitään kantoja sovittele, vaan punovat juonia veronmaksajien varojen kuppaamiseksi.
Näin on tähänkin asti käynyt. Kokousten tuloksena esitetään vain uudentyyppinen tulonsiirto verovaroista velkamaille.
Näin on 24.6.2012 15:34

Anonyymi
tainnut lähteä päättäjiltä jo lapanen kädestä
heh heh 24.6.2012 15:34
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 12
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä