Uusi huoli: Japani konkurssiin ennen Eurooppaa
Hän neuvoo tekemään sijoituksia, jotka ovat Yhdysvaltain dollareissa ja muissa vahvoissa valuutoissa.
– Japani vajoaa maksukyvyttömyyteen todennäköisesti ennen Eurooppaa. Se voi tapahtua seuraavan viiden vuoden sisällä, Fujimaki arvioi uutistoimisto Bloombergille. Hän johtaa nykyisin Fujimaki Japan -nimistä sijoitusyhtiötä. ’
Fujimakin mielestä sijoittajien kannattaa ostaa sijoituskohteita, jotka on noteerattu dollareissa, Sveitsin frangeissa, Britannian punnissa tai Australian ja Kanadan dollareissa. Hän arvioi, että Japanin valtion lainapapereiden korko voi kohota yli 80 prosenttiin jälkimarkkinoilla, jos maa ajautuu maksukyvyttömyyteen.
Japani on maailman velkaisimpia maita. Kansainvälinen valuuttarahasto ennustaa, että Japanin julkinen velka kohoaa 245,6 prosenttiin bruttokansantuotteesta vuonna 2014. Kolmekymmentä vuotta aiemmin se oli 67,3 prosenttia.
– Japanin vaihtoehdot ovat joko maksukyvyttömyys tai rahan painaminen, jonka seuraus olisi hyperinflaatio, Fujimaki sanoi.











