Kirjaudu ▼
 

Sijoittajat maksavat Saksalle rahojensa säilyttämisestä

EPA
Sijoittajat maksavat Saksalle rahojensa säilyttämisestä
Saksan liittovaltion kaksivuotisen lainan korko on painunut alle nollan ensimmäistä kertaa tilastohistoriassa sijoittajien hakiessa yhä innokkaammin turvaa eurokriisiltä.

Bloomberg-Taloussanomat
1.6.2012 12:01
37

Saksan liittovaltion kaksivuotisen lainan korko on painunut alle nollan ensimmäistä kertaa tilastohistoriassa sijoittajien hakiessa yhä innokkaammin turvaa eurokriisiltä.

Myös Itävallan, Hollannin ja Ranskan valtionlainojen korot ovat markkinoilla olleet laskussa, kun aamupäivällä julkistettu ostopäällikköindeksi osoitti euroalueen teollisuustuotannon supistuneen toukokuussa.

Espanjan kymmenvuotisen valtionlainan korko pysytteli yli 6,5 prosentissa jo kolmatta päivää.

Saksan kymmenvuotisen lainan korko on jatkamassa alamäkeään seitsemättä viikkoa peräkkäin ja pysynyt ennätyksellisen alhaisena.

Liittovaltion kaksivuotisen lainan korko on aamupäivän aikana käynyt -0,002 prosentissa ja oli kello 11.30 aikaan tasan 0,00 prosentissa jäätyään eilen 0,002 prosenttiin.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Negatiivinen korko merkitsee, että sijoittajat saavat lainan erääntyessä vähemmän rahaa takaisin, kuin mitä he ostohetkellä maksoivat.

Eilen seitsemän korkopistettä laskenut Saksan kymmenvuotisen lainan korko oli laskenut kaksi korkopistettä 1,18 prosenttiin.

Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (37)

Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Hyperinflatio tulee. Vähät varani menee nyt kiinni kiinteään.
Nimetön 1.6.2012 12:14

Anonyymi
He he. Aina vaan paranee. Epätasapaino on huikeaa luokkaa joka ei ole millään mittarilla terve.
Hyväst euro ja EU. Ole ´.
mennään kivikauteen 1.6.2012 12:14

Anonyymi
Sairasta menoa, tämä on sitä euron vakautta ja menestystä. Deflaation kautta hyperinflaatioon mennään taas. Ja kaikki vain siksi, että valittujen pankkimafia kontrolloi Eurostoliittoa.
Suomen II Vapaussota 1.6.2012 12:15

Anonyymi
Hyperinflatio tulee. Vähät varani menee nyt kiinni kiinteään.


Ei vaan kannattaa asua vuokralla ja säästää. Sen että asuntohaave karkaa joka vuosi vain kauemmaksi koska säästötahti ei pysty hintojen nousun vauhdissa, ei pidä antaa lannistaa.
V. Loordi 1.6.2012 12:20

Anonyymi
Mielenkiintoista nähdä on kriisikokous tänä vai ensi viikonloppuna. Se nyt on selvää, että Espanja ei selviä ilman, että pankit saavat pääomitusta. EKP:n pokka tuntuu pitävän Saksan vaatimuksesta, mutta kuinka kauan. Veikkaan, että puheet Espanjan euroerosta tulevat julkisuuteen aika pian, kun sitä joka tapauksessa varmasti pohditaan kuumeisesti Espanjan hallituksen toimesta. Italia on listalla seuraavaksi jne. Kyllä se nyt näyttää olevan euron aika ohi.
Nimetön 1.6.2012 12:23

Anonyymi
KIITOS 1991-2012

Katainen, Liikanen, Kiviniemi, P Lipponen, E Aho, S Niinistö, Vanhanen, Urpilainen

Kok-Sdp-Keskusta
Valtiopetos on rikos 1.6.2012 12:25

Anonyymi
Timo Soini sanoi jo monta vuotta sitten tämä euro ei toimi.
Nimetön 1.6.2012 12:26

Anonyymi
Me tienataan tällä sittenkin.
Jonnet ei vaan tajua 1.6.2012 12:27

Anonyymi
"Sijoittajat maksavat Saksalle rahojensa säilyttämisestä"

Ja suomalaisille asuntosopuleille valtavien markkina- ja korkoriskien ottamisesta pankkien ja rakennusklusterin lyhyen tähtäimen voittojen suojelemiseksi.

Halpa lainaraha menee täysimääräisenä hintoihin.
"Asuntovelkaist 1.6.2012 12:29

Anonyymi
Tässä eurosta ole kysymys vaan talousjärjestelmän toimimattomuudesta. Kuluttajille pitäisi järjestää nyt ostovoimaa, mutta kukapa luopuisi ruusuisesta päähänpinttymästään köyhimpien hyväksi.
raha kiertää väärinp 1.6.2012 12:32
Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä