Kirjaudu ▼
 

New York kieltämässä yli puolen litran kokikset

New York kieltämässä yli puolen litran kokikset
New York suunnittelee kieltävänsä limonadin ja muiden sokerijuomien myymisen isoissa mukeissa ravintoloissa. New York Timesin mukaan kaupunki on laittamassa myyntikoon ylärajaksi 16 nesteunssia eli vajaat puoli litraa.
Taloussanomat
31.5.2012 08:22
103

Kielto koskisi sokerijuomien myyntiä ravintoloissa, elokuvateattereissa, katukeittiöissä ja urheilutapahtumissa, lehti kertoo. Limonadin lisäksi pannaan menisivät isot energiajuomat ja jääteet.

Kiellon ulkopuolella olisivat kevytlimonadit, hedelmämehut, pirtelöt ja alkoholijuomat. Lisäksi jättikokoisia juomia saisi edelleen myydä ruokakaupoissa.

New Yorkin kaupunginjohtaja Michael Bloombergin mukaan kiellolla yritettäisiin kitkeä liikalihavuutta. New Yorkissa yli puolet aikuisväestöstä on liikalihavia tai ylipainoisia.

Jättijuomien kielto olisi ensimmäinen laatuaan Yhdysvalloissa, ja se voi tulla voimaan ensi vuoden maaliskuussa.

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (103)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 11
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Voi jessus mitä pellejä.
Kyrönsalmen Pärske 31.5.2012 8:35

Anonyymi
Siirtyisivät oppimattomat raukat ensin SI-järjestelmään.
leiviskä 31.5.2012 8:41

Anonyymi
Seuraavaksi kielletaan jattikokoiset pizza, burgerit, pannukakut, patongit, jne.
Ihan oikein noille laskeille ja itseaan taynna oleville Jenkeille.

Aikamoisia laskeja siis ovat.
Laiha 31.5.2012 8:45

Anonyymi
Hyvä, mutta miksi ei kielletä aspartamia, joka on hermomyrkky. Aiheutti mm. persianlahden syndrooman.
Taitaa painostus aspartamitelollisuuden taholta olla liian kovaa.
PePe 31.5.2012 8:50

Anonyymi
Jättikokoiset ihmiset työleirille !
Berija 31.5.2012 8:54

Anonyymi
Suomi on maailman toiseksi lihavin maa ja sen huomaa etenkin nyt kun kesä tulee.
Suomessa lihavuus johtuu kuitenkin oluesta ja makkarasta joiden nauttimista alemmat sosiaaliryhmät ei täälläkään pysty kontrolloimaan. Tarvitaan olutkiintiö, olutta myydään vain 0,25 l laseissa ja valvontajärjestelmä joka seuraa että enintään 2 lasia illassa. SIlloin ollaan tuossa jenkkien 0,5 litrassa.
Makkaran rasva-% pitäisi olla isolla paketissa ja sen myynti pitää saada tupakan tavoin tiskin alle.
Valtionyhtiöissä ylipainon tulisi vaikuttaa johtajien KPI:hin ja bonuksiin.
Näillä eteenpäin - h 31.5.2012 8:54

Anonyymi
Seuraavaksi kielletaan jattikokoiset pizza, burgerit, pannukakut, patongit, jne.
Ihan oikein noille laskeille ja itseaan taynna oleville Jenkeille.

Aikamoisia laskeja siis ovat.

Laihdutus, sydän- ja verisuonitautilääkebisneksessä liikkuu sellaiset rahat etteivät voi noin vain USAn yritykset lopettaa propagandamarkkinointiaan
Nimetön 31.5.2012 8:55

Anonyymi
nii, sitten saa myytyä 2 mukillista yhden sijaan
Viva La Revolution 31.5.2012 8:56

Anonyymi
USA - land of the free and the home of the brave
Juupakko 31.5.2012 8:57

Anonyymi
Pitäisikö samalla myös kieltää myös Wall Streetin epäpätevien "klovnien" liian suuret palkat bonuksineen, jotta vältyttäisiin vastaisuudessa näiltä Euro-kriiseiltä yms.
Sammy 31.5.2012 9:00
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 11
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä