Lehti: Tukku poliitikkoja "unohti" kertoa omaisuudestaan Kreikassa
Kreikkalaiset syyttäjät valmistelevat korruptiosyytteitä tusinaa poliitikkoa kohtaan, kertoo sanomalehti Kathimerini verkkoversiossaan.
Lehden mukaan kymmenet entiset ja nykyiset poliitikot eivät ole ilmoittaneet omaisuudestaan verottajalle asianmukaisesti. Mukana joukossa on myös nykyisiä kansanedustajia.
Tiedot ovat käyneet ilmi Kreikan talousviranomaisten tutkimuksissa. Ne ovat koskettaneet jopa 650 merkittävää kreikkalaista vaikuttajaa. Kathimerini arvioi, että syyttäjät ovat valmiita nostamaan syytteitä kesän loppupuolella.
Lehden mukaan viranomaiset tutkivat parhaillaan myös julkisten varojen mahdollisia väärinkäytöksiä. Epäselvyyksiä on ilmennyt muun muassa maan puolustustarvike- ja terveydenhuoltohankinnoissa. Myös näiden tutkimusten arvioidaan johtavan kymmeniin syytteisiin.














