Moody's: Ranskan AAA:n säilyminen vaatii velkaohjelman toteuttamista
Fitch kuitenkin sanoo tänään antamassaan lausunnossa, että AAA-luokituksen säilyttäminen edellyttää ohjelman toimeenpanoa.
Moody's pitää ennallaan Ranskan AAA-luokituksen negatiivisin näkymin.
Yhtiö myös pitää ennallaan arvionsa, jonka mukaan maan kyvystä valtiontaloudellisten ja talouskasvuun liittyvien tavoitteidensa saavuttamiseen vallitsee yleistä epävarmuutta.
Moody's sanoo laskevansa Ranskan luottoluokitusta, mikäli maa ei onnistu vakauttamaan ja alentamaan "korkeaa" velkatasoaan. Luokitusta lasketaan myös silloin, jos Ranska joutuu merkittäviin toimiin pankkiensa taikka muiden euromaiden takia.
– Paluu vakaisiin luokitusnäkymiin edellyttäisi merkittäviä edistysaskelia velkataakan keventämiseksi ja euroalueen velkakriisin helpottamista, Moody's lausuu.












