Kirjaudu ▼
 

EKP:n Draghi: Euroopan astuttava kohti tiiviimpää poliittista integraatiota

Hannelore Foerster/Bloomberg
EKP:n Draghi: Euroopan astuttava kohti tiiviimpää poliittista integraatiota
Euroopan on otettava askel kohti suurempaa poliittista integraatiota vakuuttaakseen sijoittajat rahaliiton tulevaisuudesta. Näin sanoo Euroopan keskuspankin (EKP) pääjohtaja Mario Draghi.
Bloomberg-Taloussanomat
24.5.2012 17:20
68

– EKP on epätavanomaisilla toimillaan auttanut voittamaan aikaa ylläpitäen rahaliiton toimintakykyä ja estäen pankkijärjestelmän romahduksen, jolla olisi ollut vielä koettuakin pahempia seurauksia tuotannolle ja työllisyydelle, Draghi sanoi puheessaan Roomassa.

– Nyt olemme kuitenkin tulleet pisteeseen, jossa Euroopan integraatioprosessin on otettava rohkea loikka poliittisessa mielikuvituksessa. Sen vuoksi olen puhunut kasvupaketin tarpeesta jo tunnetun valtiontaloutta koskevan paketin lisäksi, hän sanoi.

Draghi sanoo, että pankkien on otettava jälleen kontolleen reaalitalouden rahoittaminen, ja että pankkien antolainaus on avain työllisyyteen ja kasvuun. Hän myös kehotti Euroopan unionin jäsenmaita investoimaan uusiin rakennus- ja tutkimushankkeisiin.

∇ Mainos ∇
Ihmiset Mario Draghi
Tagit euronkriisi
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (68)


Anonyymi
Pankkien antolainaus on avain työllisyyteen ja kasvuun? Mistä lähtien? Miten velalla elämistä voidaan kutsua "kasvuksi"?

Nimenomaan valtioiden ja kuluttajien pitäisi vähentää velaksi elämistä ja tasapainoittaa talous terveelle tasolle. Muuten käy kuten Yhdysvalloissa joka on romahtamassa velan alle eikä voi maksaa enää edes velkojensa korkoja vaan pitää ottaa lisää velkaa. Tosin EU:lla ei ole Yhdysvaltojen kaltaista sotamahtistatusta ja suurin osa EU:n elättimaista ei näe pätkän vertaa vaivaa taloutensa korjaamiseksi joten meidän tilanne on heitäkin huonompi. :)


Miten tämä muka eroaa Suomen tilanteesta?
Maksamme velkojen korkoja 2mrd euroa vuodessa.
Otamme velkaa, maksaaksemme korkoja.
Aivan sama, ja vielä pahempi tilanne täällä on kuin USA:ssa

Naurettavaa lapsellista höpinää uskotella että joku surkea pikkuruinen Suomi merkitsisi EU pankkiireille YHTÄÄN MITÄÄN
Nimetön 24.5.2012 17:41

Anonyymi
Näyttää tämä integraatiokehitys kovasti vievän Eurooppaa kohti levottomuuksia. Poliitikkojen utopia jostain rauhan kehdosta Euroopassa on kuvitelma, johon voi uskoa siinä kuin joulupukkiinkin. Arkitodellisuus on jossain muualla. Pakottaminen johonkin poliittiseen liittoon tuo vuorenvarmasti sodan. Blokithan ovat jo valmiina - Euroopan etelä ja pohjoinen. Hyvä syy saadaan siitä, että pohjoinen ei suostu maksamaan etelän laskuja. Ennen sellaista yhteenottoa tulemme kuitenkin vielä näkemään väkivaltaisia episodeja maahanmuutajataustaisten ja ns kantaväestön välillä. Jättimäinen nuorisotyöttömyys, joka lisääntyy kaiken aikaa toimii hyvänä sytykkeenä. Poliittinen eliitti istuu panssaroiduissa autoissaan ja aidatuilla alueillaan eikä ole juuri kiinnostunut siitä mitä ympärillä tapahtuu, ainakaan niin kauan kuin kuplivaa ja kaviaaria riittää. Tulevat kyllä vielä huomaamaan, että olisi kannattanut välittää.
skinnyharry 24.5.2012 17:43

Anonyymi
Uusi koko Euroopan kattava Natsi-Eurooppa, hulluja!
Draghi on nat*i 24.5.2012 17:44

Anonyymi
Italian Draghi tarkoittanee tiiviimmällä poliittisella integraatiolla tulonsiirtounionia, jossa Etelä-Euroopan maiden vaikutusvalta kasvaa ja Suomellekin on varattu maksajan osa.
Nimetön 24.5.2012 17:47

Anonyymi
Valmistautukaa ihmiset ottamaan kantaa Liittovaltioon liittymisestä - SE on edessä yhä nopeammin.
kyllä vai ei 24.5.2012 17:49

Anonyymi
Pakottaminen johonkin poliittiseen liittoon tuo vuorenvarmasti sodan. Blokithan ovat jo valmiina - Euroopan etelä ja pohjoinen.

Näinhän se oli USA:ssakin.
rauhan ja vakauden h 24.5.2012 17:56

Anonyymi
Vielä kerran Mario yritä vielä kerran.
Kohta on aikasi lopussa ja sinäkin pyllähdät isolta jakkaralta pyllylleen lattialle miettimään syntyjä syviä.
Malta hetki pankkijärjestelmän romahduksen rytinä raikaa lähiavaruuteen asti.
mario netti ja vipel 24.5.2012 17:56

Anonyymi
Että varmasti koko maanosa romahtaisi samalla kertaa. Se on eurokommareiden tasa-arvoa.
ruuna Reipas ja Vanh 24.5.2012 17:57

Anonyymi
Ei me voida integroitua jos me ei luoteta toisiimme. Lopettakaa se g usettaminen ja katsotaan 20 vuoden kuluttua uudestaan.
Äänestä p s 24.5.2012 17:57

Anonyymi
Hanat kiinni ja se on kaput pörsseille. Kenellä on valta, loppujen lopuksi kuluttajilla sanoi pääoma mitä tahansa.
onko aika painaa STO 24.5.2012 17:58
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä