Kirjaudu ▼
 
Saksa pyysi ilmaista rahaa – ja sai

Diether Endlicher/AP
Saksa pyysi ilmaista rahaa – ja sai
Saksan valtio myi tämänpäiväisessä lainahuutokaupassaan kaksivuotisia joukkolainoja yhteensä 4,56 miljardilla eurolla.
Bloomberg–Taloussanomat
23.5.2012 13:16
28

Lainan keskituotto painui historiallisen alhaiseksi 0,07 prosenttiin, Saksan keskuspankki Bundesbank kertoo.

Tarjouksia jätettiin kaikkiaan 7,74 miljardin euron edestä eli selvästi yli maksimitavoitteen, joka oli 5,0 miljardia euroa.Lainamyynti oli sinänsä poikkeuksellinen, että kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Saksa myi lainaa, jonka kuponkikorko oli nolla prosenttia.

Saksan rahoitusviranomaisen mukaan valtio ei kuitenkaan aio myydä lainaa negatiivisella kuponkikorolla.

– Liittovaltiolla ei ole aikomuksia myydä lainaa, jonka kuponkikorko on negatiivinen. Nollakorko on alin suunniteltu, tiedottaja Jörg Müller sanoi lainahuutokaupan jälkeen julkaistussa tiedotteessa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Luottamus Saksan talouden vakauteen on tehnyt maan joukkolainoista houkuttelevia sijoituskohteita euroalueen velkakriisin keskellä. Sijoittajat ovat valmiita tinkimään tuottovaatimuksistaan hakiessaan rahoilleen turvaa.

Saksan kahden vuoden lainan markkinakorko oli tänään noin kello 13 Suomen aikaa 0,07 prosentissa.

Ihmiset Jörg Müller
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (28)

Anonyymi
Niin se HS vääntää valhetta myös.
Kreikka sai ELA rahoitusta EKP:n hyväksynnällä 100 miljardia euroa eikä jokin 16 miljardia.
vitun vänkyrät sanon 23.5.2012 13:52

Anonyymi
Luin vahingossa Wallinin saaneen ilmaista rahaa, mutta onneksi huomasin erehdykseni ajoissa.
kamalasti anteeksi 23.5.2012 13:53

Anonyymi
Luin vahingossa Wallinin saaneen ilmaista rahaa, mutta onneksi huomasin erehdykseni ajoissa.

Wallin sai sentään arvoasunnolleen 7,3 prosentin vuotuisen koron.
Nimetön 23.5.2012 13:57

Anonyymi
Ei ole oikein sopivaa vaihtaa aihetta tuolla lailla lennosta.
onneksi on inflaatio 23.5.2012 14:01

Anonyymi
Nollakorko viittaisi siihen, että joku odottaa valuutalle deflatorista kehitystä. Tai vähintäänkin sitä että osakkeiden hinnat olisivat alentumassa.Mitä alemmas korot painuvat - jopa negatiiviseksi - sitä heikompia aikoja sijoittajatkin odottelevat.

Tämä osoittaa vain sitä, että luotettavista sijoituskohteista on huutava pula.

Miksi pitää sijoittaa 0-korkosiin papereihin, kun tililtäkin saa tuottoa? Kuka vastaa?
ihmettelee 23.5.2012 14:12

Anonyymi
Voisivat kokeilla laskea liikkeelle 0-korkoisen perpetuaalin. Olisikohan silläkin kysyntää?

No juuri sellaisenhan he tekivätkin, ja kysyntää näytti olevan.
Ymmärrys hoi 23.5.2012 14:16

Anonyymi
Nollakorko viittaisi siihen, että joku odottaa valuutalle deflatorista kehitystä. Tai vähintäänkin sitä että osakkeiden hinnat olisivat alentumassa.Mitä alemmas korot painuvat - jopa negatiiviseksi - sitä heikompia aikoja sijoittajatkin odottelevat.

Tämä osoittaa vain sitä, että luotettavista sijoituskohteista on huutava pula.

Miksi pitää sijoittaa 0-korkosiin papereihin, kun tililtäkin saa tuottoa? Kuka vastaa?

Jos pelkää, että pankit voivat kaatua, mutta Saksan valtio pysyy pystyssä. Suuria omaisuuksia ei ole niin helppo sijoitella. Jos miljardeja pyörittelee, niin siinä pitää osa laittaa aina turvalliseen kohteeseen riskin hajauttamiseksi. Talletussuojasta ei ole apua, jos 100 000? saa takasin 100 000 000? talletuksesta.
mietippä sitä 23.5.2012 14:24

Entä piirongin laatikossa?
Vieläkin ihmettelen 23.5.2012 14:32

Anonyymi
Voisivat kokeilla laskea liikkeelle 0-korkoisen perpetuaalin. Olisikohan silläkin kysyntää?

Näitähän EKP painattaa koko ajan. Niitä sanotaan seteleiksi....
Nimetön 23.5.2012 14:35

Anonyymi
Nollakorko viittaisi siihen, että joku odottaa valuutalle deflatorista kehitystä. Tai vähintäänkin sitä että osakkeiden hinnat olisivat alentumassa.Mitä alemmas korot painuvat - jopa negatiiviseksi - sitä heikompia aikoja sijoittajatkin odottelevat.

Tämä osoittaa vain sitä, että luotettavista sijoituskohteista on huutava pula.

Miksi pitää sijoittaa 0-korkosiin papereihin, kun tililtäkin saa tuottoa? Kuka vastaa?

Jos pelkää, että pankit voivat kaatua, mutta Saksan valtio pysyy pystyssä. Suuria omaisuuksia ei ole niin helppo sijoitella. Jos miljardeja pyörittelee, niin siinä pitää osa laittaa aina turvalliseen kohteeseen riskin hajauttamiseksi. Talletussuojasta ei ole apua, jos 100 000? saa takasin 100 000 000? talletuksesta.

Entä piirongin laatikossa?

Myös piirongin laatikossa on 0-korko. Lisäksi sitä laatikkoa pitäisi vartioida aika hemmetin hyvin, josta seurauksena olisi negatiivinen korko.
Nimetön 23.5.2012 14:41
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä