USA:n vanhojen asuntojen myynti virkistyi huhtikuussa
Asuntoja myytiin 4,62 miljoonan asunnon vuosivauhtia, maan kiinteistövälittäjien yhdistyksen NAR:n kuukausitilasto kertoo. Nousua maaliskuusta tuli 3,4 prosenttia. Myyntiluku oli suunnilleen odotusten mukainen, sillä ekonomistit olivat uutistoimisto Bloombergin kyselyssä odottaneet, että myynti kipuaisi 4,61 miljoonaan.
Maaliskuussa vanhojen asuntojen myynti vuosimyynniksi muutettuna oli tarkistetun luvun mukaan 4,47 miljoonaa. NAR tarkisti lukemaa hieman alaspäin aiemmin ilmoittamastaan 4,48 miljoonasta.
Työllisyystilanteen paraneminen, hintojen lasku ja alhaiset korot ovat asiantuntijoiden mukaan tekijöitä, joiden odotetaan vahvistavan pitkään alamaissa olleita asuntomarkkinoita Yhdysvalloissa.
– Rohkaisevia merkkejä on ilmassa. Asuntosektorin tila on vielä kaukana vahvasta, mutta vastatuuli on laantumassa, Michael Moran, Daiwa Capital Markets American pääekonomisti New Yorkista kommentoi uutistoimisto Bloombergille.
Viime vuonna vanhojen asuntojen myynti nousi Yhdysvalloissa 4,26 miljoonaan edellisvuoden 4,19 miljoonasta. Huipussaan eli 7,1 miljoonassa myynti oli vuonna 2005. Finanssikriisivuonna 2008 myynti romahti 4,1 miljoonaan, alimmilleen sitten vuoden 1995.













