"Hallitus on käsitellyt riskit parlamentaarisessa järjestyksessä. Suurin osa riskeistä on syntynyt EKP:n päätöksillä. Erkki Liikanen on ollut junailemassa nämä riskit. Zysse ja Pirkko Ruohonen-Lerner ovat seuranneet Eduskunnan pankkivaltuustossa hiljaa sivusta."
Juuri niin, hallitus on viaton, muut ovat omin nokkinensa menneet salaa kasvattamaan pottia. Paljonkos ne SP:n saatavat olivatkaan? Toiminee hallituksen alaisuudessa?
Mistä lähtien Suomen Pankki on toiminut hallituksen alaisuudessa? Oletko lintsannut yhteiskuntaopin tunneilta?
Unohdit nyt erään aivan oleellisen seikan:
Se, miten asiat
teoriassa ja pykälien mukaan kuuluu hoitaa, on usein hyvin kaukana siitä, miten ne
käytännössä hoidetaan.
Hyvä esimerkki on vaikkapa puoluekuri. Perustuslain mukaanhan mitään puoluekuria ei voi olla olemassakaan, mutta käytännössä se on aivan yleinen ilmiö vanhojen valtapuolueiden kohdalla.
Aivan vastaava ilmiö pätee Suomen hallituksen ja Suomen pankin välisiin suhteisiin. Teoriassa pankin pitäisi olla hyvin itsenäinen, mutta käytännössä se joutuu hyvin pitkälti mukautumaan maan hallituksen tahtoon.