Lehti: Kreikan verotulot uhkaavat pudota puolella tässä kuussa
Väliaikaishallinnon valtionvarainministeri Giorgios Zanias sanoi tiistaina, että hallitus pinnistelee suitsiakseen verojen kiertoa ja päästäkseen tulotavoitteisiin.
Syytä onkin, sillä Kathemerini uutisoi viime viikolla, että valtion tulot putosivat toukokuun kymmenen ensimmäisen päivän aikana 15 prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Lehti ei kertonut lähdettään.
– Verojen maksaminen on kansallisvelvollisuus, Zanias painotti toimittajille tiistaina Ateenassa.
Hänen mukaansa Kreikalla ei ole varaa höllentää verojenkeruuta kesäkuun 17. päivä pidettävien uusintavaalien alla.
EU ja kansainvälinen valuuttarahasto IMF vaativat, että Kreikan pitää kutistaa budjettivajettaan 7,3 prosenttiin bruttokansantuotteestaan. Viime vuonna vajetta kertyi 9,3 prosenttia.












