Kiinan Wenin puheet nostavat öljyn hintaa
Markkinoilla käännettä selitettiin muun muassa Kiinan pääministerin Wen Jiabaon viikonlopun lausunnolla, jossa hän lupasi, että maan hallitus panostaa jatkossa entistä enemmän talouskasvuun, mikä näkyisi myös raaka-aineiden kysynnän kasvuna Hallituksen politiikka on pari viimeistä vuotta keskittynyt lähinnä inflaation hillitsemiseen.
Öljyn hintaa on tukenut tänään myös investointipankki Goldman Sachsin arvio, jonka mukaan tasapaino raakaöljyn tarjonnan ja kysynnän välillä on kiristymässä. Goldmanin mukaan öljyn viime aikojen halpeneminen ei ole ollut perusteltua.
– Öljyn kysyntä jatkaa kasvuaan huolimatta talouskehitykseen liittyvistä huolista. Öljyn tarjontaa rajoittaa toisaalta se, että Iran ei saa öljyään markkinoille länsimaiden sanktiotoimien vuoksi, Goldman Sachsin raportissa sanotaan.
Pohjanmeren Brent-öljyn kesäkuun toimitusten hinta oli Lontoon raaka-ainepörssissä kello 14.10 Suomen aikaa 107,91 dollarissa, kun perjantain päätöshinta oli 107,14.
WTI-öljyn kesäkuun toimitusten hinta liikkui New Yorkin elektronisessa kaupankäynnissä 91,81 dollarissa barrelilta. Perjantain loppuhinta oli 91,48 dollaria.













