Kirjaudu ▼
 

Cameron: Kreikan parlamenttivaalit käytännössä kansanäänestys eurosta

EPA
Cameron: Kreikan parlamenttivaalit käytännössä kansanäänestys eurosta
Britannian pääministeri kannustaa kreikkalaisia tukemaan leikkauspolitiikkaan sitoutuneita vanhoja hallituspuolueita.
Taloussanomat–Reuters
21.5.2012 08:15
30

Britannian pääministeri David Cameron sanoo, että kreikkalaisilla äänestäjillä on maan kesäkuun parlamenttivaaleissa mahdollisuus äänestää eurossa pysymisen tai siitä lähtemisen puolesta.

Cameron ei kutsunut Kreikan parlamenttivaaleja suoraksi EU-kansanäänestykseksi, mutta hänen mukaansa käytännössä ne kuitenkin ovat sitä.

– Meidän on lähetettävä erittäin selkeä viesti kreikkalaisille. Tässä on kyse valinnasta: te voitte joko äänestää eurossa pysymisen puolesta, mukaan lukien kaikki Kreikan tekemät sitoumukset. Tai jos äänestätte toisella tavalla, äänestätte käytännössä eurosta eroamisen puolesta, Cameron sanoi Chicagossa Nato-huippukokouksen yhteydessä.

Puheen voi tulkita tarkoittavan sitä, että Cameron kannustaa kreikkalaisia äänestämään maan vanhoja hallituspuoluieita Uutta Demokratiaa ja Pasokia radikaalin vasemmistopuolueen Syrizan sijaan.

Tällä hetkellä Syriza on gallupjohdossa, ja saattaa johtaa maan seuraavaa hallitusta. Syriza on puhunut avoimesti Kreikan leikkauspolitiikkaa vastaan.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Cameronin mukaan euroalueella on valmistauduttava Kreikan pysymiseen eurossa kuin myös mahdolliseen eroon yhteisvaluutasta.

– On ratkaisevan tärkeää, että euroalueen johtajat valmistelevat varasuunnitelmat kummankin mahdollisuuden varalle. Suunnitelmien on oltava selkeitä ja niiden avulla taloutemme on pidettävä turvassa ja vakaina. Minä teen kaikkeni varmistaakseni, että myös Britannia on varautunut, Cameron sanoi.

Kreikkalaispuolueet eivät onnistuneet muodostamaan hallitusta toukokuun alun vaalituloksen perusteella, joten maassa järjestetään uudet parlamenttivaalit 17. kesäkuuta.

Ihmiset David Cameron
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (30)


Anonyymi
Kaikille on eduksi, kun Kreikka ja muutama muu sopeutumaton kuratalousmaa eroavat eurosta. Niiden talous ei toimi eurossa. Niiden palvelupainotteinen "restaurante/muoutiputiikki-talous" talous/kulttuuri pysähtyy täysin leikkauskuurilla. Näihin maihin ei se sama "euro-lippis" sovi.

Suomelle EU ja euro ovat ennenkaikkea jonkinlainen suoja venäjää vastaan. Natokin voisi olla. Eu ja euro voisi tiivistyä tehokkaammaksi ja nopeammaksi unioniksi, jossa olisi helpompi tuntea samankaltaisuutta. Suuruuden ekonomia on eu/euro-politiikassakin osoittautunut huonoksi valinnaksi. On muuten ihan yksinkertainen perustotuus.
Perus-juha 21.5.2012 8:50

Anonyymi
Punta-brittien on turha puuttua muiden asioihin.
Teiltä ei ole kysytt 21.5.2012 8:58

Anonyymi
Punta-brittien on turha puuttua muiden asioihin.


Britit ei ole tehnyt mitään väärin eurokriisin hoidossa. Davin Cameron on pääministeri joka on ensisijaisesti vastuussa omalla kansalle.

Samaa ei voi sanoa Suomen pääministeristä ja hallituksesta. Eduskunnassa keskustellaan päivät pitkät Kreikasta ja Kreikalaisten hyvinvoinnista, silloin kun ei puhuta vastuusta Euroopan Unionille.
mailsa 21.5.2012 9:01

Anonyymi
Eikös ollutkin komeaa nähdä kiekkokisoissa istumassa Katainen ja Arhinmäki?

Ja aivan varmasti olivat maksaneet lippunsa itse.
Varsinkin Arhinmäki.

Hän osaa kreikkalaiseen tyyliin bailata muiden rahoilla.
Siperia, Polsoi, Tai 21.5.2012 9:04

Anonyymi
Kreikan vaaleissa on kyse demokratian uudesta evoluutioasteesta. Kun kansa äänestää väärin, järjestetään uudet vaalit jotta saadaan tulos väärennettyä yleistä konsensusta miellyttäväksi.

Tietenkin nykyinen sählääminen johtaa lopulta armeijan väliintuloon ja sotilasjunttaan Kreikassa.
Nimetön 21.5.2012 9:15

Anonyymi
Olipas tuolla ulkomaan saiteilla melkoista kielenkäyttöä kun ihmiset kommentoivat Cameronin juttua :)
Eräs paasasi että Kreikan lähtö tietää kauheaa laskua Saksan -Ranskan - Brittien pankeille.
Kielenkäyttö oli tähän mitä me käytämme paljon kovempaa.
Britit haluavat pois EU:sta ja ihmettelevät GS miehien toimia Espanjassa.
GS tekee Espanjassa samaa mitä se puuhasteli Kreikassa.
He he kyyti on Cameronillekkin kovaa kun vaalit tulee.
jännää touhua kun ka 21.5.2012 9:17

Anonyymi
Britit pitäisi erottaa EU:sta veljeilemään USA:n kanssa.
tunneli poikki 21.5.2012 9:19

Anonyymi
Kreikan vaaleissa on kyse demokratian uudesta evoluutioasteesta. Kun kansa äänestää väärin, järjestetään uudet vaalit jotta saadaan tulos väärennettyä yleistä konsensusta miellyttäväksi.

Tietenkin nykyinen sählääminen johtaa lopulta armeijan väliintuloon ja sotilasjunttaan Kreikassa.


Valtion konkurssiin ja sitä kautta julkisen sektorin palkkojen ja eläkkeiden maksamisen lopettamiseen se johtaa.
Terve kehitys sinäns 21.5.2012 9:20

Anonyymi
Vika on yhteisvaluutassa eikä kansoissa ja vika pitäisi korjata.

Ei valuuutasa mitään vikaa ole, vaan hölmöissä pankkiireissa, jotka lainaavat velaksi eläville valtioille rahaa ilman vakuuksia, ja vielä hölmömmissä poliitikoissa, jotka lähtevät maksamaan toisten maiden velkoja.


Virhe tapahtui siinä vaiheessa kun muuta euromaat lähtivät EU-liittymissopimuksen vastaisesti maksamaan ja takaamaan ylivelkaantuneiden maiden velkoja.

Jos Kreikan olisi annettu hoitaa asiansa omin neuvoin, niin maan ylivelkaantuminen olisi pysähtynyt siinä vaiheessa kun rahan hinta nousi liian kovaksi. Mitään eurokriisiä ei olisi koskaan tullut, vaan Kreikka olisi neuvotellut rahoittajien kanssa miten velat hoidetaan.
Laina 21.5.2012 9:25

Anonyymi
Mitäs mieltä suomalaiset olisivat, jos kaiken maailman cameronit rupeaisivat määräilemään äänestys käyttäytymistä maassamme? Ollaan varmaan mielissämme johdatuksesta?
äänestä oikein 21.5.2012 9:36
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä