Nyt Saksassakin protestoidaan – Frankfurtissa jättimarssi
Protestit euroalueen leikkauspolitiikkaa ovat levinneet myös Euroopan suurimpaan talouteen Saksaan. Ainakin 20 000 mielenosoittajaa marssi tänään läpi Frankfurtin keskustan rauhanomaisessa mielenosoituksessa.
Poliisi sulki Frankfurtin pääkadut ja pystytti kaupungin keskustaan tarkastuspisteitä, joiden avulla varmistettiin, ettei Saksan talouskeskittymässä järjestetty mielenosoitus muutu väkivaltaiseksi.
Mielenosoittajat ovat vihaisia euroalueen säästäväisyyspolitiikan aiheuttamien inhimillisten kärsimysten vuoksi.
– Protestoimme Euroopan-laajuista köyhdyttämispolitiikkaa vastaan, jota troikka harjoittaa, kapitalisminvastaisen Blockupy-liikkeen tiedottaja sanoi.
Troikalla viitataan säästötoimia muun muassa Kreikkaan määrävään kolmikkoon, johon kuuluvat Euroopan keskuspankki EKP, Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ja EU-komissio.
Mielenosoittajien ilmoitusten mukaan marssille osallistui 25 000 ihmistä, kun poliisi puhui 20 000 osallistujasta. Osallistujien todellinen määrä asettunee näiden kahden arvion välimaastoon.
Frankfurtin tämänpäiväinen protestimarssi oli nelipäiväisen Blockupy-mielenosoituksen viimeinen osuus. Marssi sujui rauhallisesti, eikä poliisi ottanut kiinni yhtään mielenosoittajaa.










