USA:n asuntoaloitukset kasvoivat odotuksia enemmän
Työllisyystilanteen kohentuminen, asuntojen hintojen lasku ja ennätysalhainen korkotaso kiihdyttää nyt asuntojen kysyntää Yhdysvalloissa ja rohkaisee rakentajia lisäämään tuotantoa.
– Olemme tilanteessa, jossa näemme enemmän valoa ja vähemmän tunnelia. Asuntorakentaminen ei ole enää riippakivi taloudessa, Michael Gapen, Barclays Capitalin ekonomisti New Yorkista sanoi uutistoimisto Bloombergille.
Yhdysvaltain kauppaministeriön mukaan asuntoaloitusten määrä kasvoi huhtikuussa vuositasolle muutettuna 717 000:een maaliskuun 699 000:sta. Ekonomistit olivat uutistoimisto Bloombergin kyselyssä odottaneet 685 000 asunnon aloitusta. Kyseessä on ennusteiden mediaani eli keskimmäinen luku.
Ministeriö tarkisti maaliskuun aloitusten määrää selvästi ylöspäin aiemmin arvioimastaan 654 000:sta.
Rakennuslupia myönnettiin vuositasolle muutettuna 715 000, kun markkinaodotus oli 730 000. Maaliskuussa rakennuslupien määrä oli 769 000. Tätä lukua kauppaministeriö tarkisti myös ylöspäin aiemmin arvioidusta 747 000:sta.












