Kirjaudu ▼
 

Nyt mennään: Kreikkalaiset nostivat tileiltä 700 miljoonaa

Lehtikuva
Nyt mennään: Kreikkalaiset nostivat tileiltä 700 miljoonaa
Kreikan presidentti paljasti eurojen pakenevan tileiltä.
15.5.2012 19:13
Taloussanomat–Bloomberg
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Huolestuneet kreikkalaiset tyhjentävät parhaillaan pankkitilejään euroista.

Tieto kävi ilmi, kun Kreikan presidentti Karolos Papoulias paljasti, että maan kansalaiset nostivat päivänä aikana jopa 700 miljoonaa euroa pankkitileiltään toissa viikon parlamenttivaalien jälkeen.

Papoulias kertoi asiasta paikallisten puolueiden johtajille eilen. Presidentin ja puoluejohtajien välisten keskusteluiden pöytäkirjat julkaistiin tänään.

Presidentin mukaan tieto on peräisin eurojärjestelmään kuuluvan Kreikan keskuspankin pääjohtajalta George Provopoulokselta.

Parlamenttivaalien uusiminen kävi selväksi tänään, kun viimeisetkin yritykset uuden hallituksen muodostamiseksi epäonnistuivat.

Kreikka ajautui poliittiseen umpikujaan, kun keskustaoikeistolainen Uusi demokratia- ja keskustavasemmistolainen Pasok-puolueet kärsivät rökäletappion edellisissä vaaleissa.

Uusi demokratia ja Pasok ovat sitoutuneet tukiohjelmiin, jotka Euroopan unioni (EU) ja Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) ovat laatineet maalle.

Äärivasemmisto
voittanee

Uusien vaalien voittajaksi povataan äärivasemmistolaista Syriza-puoluetta, joka menestyi hyvin jo edellisissä vaaleissa. Vaalien lopputuloksen on arveltu voivan johtaa hallitukseen, joka ei onnistu vakuuttamaan maan rahoittajia, EU:ta ja IMF:ää. Vaalitulos voikin lopulta johtaa Kreikan eroon eurosta.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Yhdysvaltalainen Citigroup-pankki on esimerkiksi arvioinut, että Kreikka jättää euron 50–75 prosentin todennäköisyydellä.

Kreikan ero eurosta tarkoittaisi luultavasti, että kreikkalaisilla pankkitileillä olevat euromääräiset talletukset muutettaisiin drakmoiksi. Drakma puolestaan luultavammin heikentyisi kansainvälisillä valuuttamarkkinoilla.

Taloussanomat kertoi eilen, että Suomessa asuvat kreikkalaiset ovat vetäneet varojaan turvaan maasta jo useiden vuosien ajan.

(Tarkennus: Kreikan presidentti viittasi puheessaan päivän aikana tileiltä vedettyyn rahamäärään.)


15.5.2012 19:13
Taloussanomat–Bloomberg
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Kommentit (93)


Anonyymi
Hei, me tienataan tällä!
Anonyymi: J. Käteinen 15.5.2012 21:04

Anonyymi
Mitä tähän sanoo vanha stalinisti Satu Hassi?
Anonyymi: Pois rahataloudesta 15.5.2012 21:09

Anonyymi
Espanjalaiset tappaa omat köyhät HOIDOTTA.
Näin toimii kehittynyt eurooppa.
Hollanissa lääkärit saa palkkaa 3 päivältä loput on ilmais työtä kehittyneessä euroopassa.
Hollanin lääkärit kituu nälkäkuoleman partaalla.
urpilaisen laulut on lauleltu ,ja alamäki siintää *kreikan tyrimisen johdosta*.
Anonyymi: sähkö asentaja 15.5.2012 21:13

Anonyymi
Taas kaikki tutut ja sukulaiset on ottaneetä säästönsä pois suomen pankeista ja sijoitaneet ne Norjan öljyosakkeisiin ja Norjan kruunuja vaihdettu urakalla tallelokeroon jemmaan.Viikko sitten mummeli otti 100 000? veke ja tuli oikein tappelu,kun pankki ei meinannut antaa niitä rahoja ollenkaan sille vaikka oli mukana lapset ettei mummelia ryöstetä.
Suomessakin talletusten arvo romahtaa,jos Kreikka eroaa Eurosta.Eli Euro suhteessa muihin valuuttoihin tipahtaa jopa 30%
Anonyymi: Ottajaa pois rahanne 15.5.2012 21:37

Anonyymi
Mihin ne tarttee tukipaketteja jos tileillä on miljardeja?! HALLOO, meit kusetettaan...

Onko siun tilillä se raha mikä on Wahlroosin tilillä? Se että Kreikassakin on omat syöttösikansa jotka kahmii itselleen kaiken ei pitäis olla uutinen. Kreikassa sikarikkaat ei maksa veroja edes sentaavoakaan, köyhä kundi tienaa alle 400 egee per kuukausi, virkamiehille maksetaan eläkettä vielä kuoleman jälkeen, nao maana kreikalla on velvoite pitää aseistuksensa ja armeijansa yhteen sopivana muiden natomaiden kanssa, mikä velvoite tietää kohta sitä että kreikkalaisten rahoista kohta 30% menee tussarin ostamiseen. Kun Kreikka nyt joutuu eroamaan Eurosta, se ei tarkoita sitä että se eroaa EU:sta. Kreikan itäraja vuotaa jo muutenkin. Kuinka luulet että käy, kun niiltä loppuu fyrra? Ja täällä käteinen vaan hymyilee, Soini piereksii, Jutta kantaa rahaa ja muu popula puhuu mamujen aiheuttamista ongelmista. Kysymys on oikeasti siitä kuinka paljon pankeissa pelehtivä loissakki saa määrätä tämän maailman touhuista. Ja kuinka kauan ihmiset yleensä äimistelee ottamatta asioista selvää. "käy täs sitten sottaa heiän kerallaan."
Anonyymi: Nimetön 15.5.2012 21:50

Anonyymi
tuli vaan mieleen että onko käte....kataisella ja nallelle jotain yhteistä piilunkia tässä touhussa..
ehkä katainen kiljaisikin riemusta "me tienataan tällä" tarkoittaen häntä itseään sekä nallea.

ja nyt kun kreikkalaiset lappaavat rahojaan pohjoismaisiin pankkeihin (näin muistaakseni tässä jokunen viikko sitten uutisoitiin) ja nordeahan on jokaisessa pohjoismaassa...

katotaanko huuteleeko nalle nordean pj:nä kohta että "mitä me tällä kaikella rahalla tehdään, (tavan veronmaksajien tukiessa lisää kreikkalaisten lappausta)"
Anonyymi: kalakukko 15.5.2012 21:52

Anonyymi
Itse otin tililtä eilen rahat pois ja siirrän ne ruotsiin.
Anonyymi: 50 000 euroa 15.5.2012 21:52

Anonyymi
Taas kaikki tutut ja sukulaiset on ottaneetä säästönsä pois suomen pankeista ja sijoitaneet ne Norjan öljyosakkeisiin ja Norjan kruunuja vaihdettu urakalla tallelokeroon jemmaan.Viikko sitten mummeli otti 100 000? veke ja tuli oikein tappelu,kun pankki ei meinannut antaa niitä rahoja ollenkaan sille vaikka oli mukana lapset ettei mummelia ryöstetä.
Suomessakin talletusten arvo romahtaa,jos Kreikka eroaa Eurosta.Eli Euro suhteessa muihin valuuttoihin tipahtaa jopa 30%


Rotat jättävät näköjään laivan, suoraselkäistä toimintaa seteliselkärankaisilta!
Anonyymi: yksvaan 15.5.2012 22:10

Anonyymi
Lähden talokaupoille Kreetalle ensi kesänä.
Anonyymi: LKV 15.5.2012 22:34

Anonyymi
Lumipalloefekti ALKAMASSA - tilit tyhjiksi ja eurojen vaihto dollareihin sillä huomenna se voi jo olla liian myöhäistä.
Anonyymi: Buhahhah 15.5.2012 22:36
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä