Kreikan talous supistui 6,2 % tammi-maaliskuussa
Kreikan talous supistui alkuvuonna kolmattatoista kertaa viimeisten neljäntoista vuosineljänneksen aikana, kun maa kamppailee asemastaan euromaana ja säästöt ja veronkorotukset jarruttavat kasvua.
Kreikan tilastokeskuksen tänään julkistamien tietojen mukaan maan bruttokansantuote supistui tammi-maaliskuussa 6,2 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajasta. Viime vuoden viimeisellä neljänneksellä talous supistui 7,5 prosenttia vuotta aiemmasta. Luvut ovat kausitasoittamattomia.
Euroopan unionin (EU) komissio ennustaa Kreikan kansantuotteen supistuvan tänä vuonna 4,7 prosenttia. Kreikka olisi siten taantumassa viidettä vuotta peräkkäin.
∇ Mainos ∇














