Kirjaudu ▼
 

Saksa valmis harkitsemaan lisätoimia Kreikan tueksi

EPA
Saksa valmis harkitsemaan lisätoimia Kreikan tueksi
Saksa on valmis harkitsemaan lisätoimia Kreikan kasvun vauhdittamiseksi. Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäublen mukaan Kreikan täytyy kuitenkin toteuttaa sovitut uudistukset.
Reuters
12.5.2012 15:21
132

Saksalaislehti Welt am Sonntagin haastattelema Schäuble sanoi lauantain lehdessä, että Saksa on valmis tukemaan Kreikan talouden kasvua.

– Jos kreikkalaisilla on joku idea siitä, mitä vielä voisimme tehdä heidän kasvunsa vauhdittamiseksi, voimme aina keskustella ja harkita asiaa, Schäuble sanoo lehdelle.

– Mutta pohjimmiltaan on kyse Kreikan saamisesta jälleen kilpailukykyiseksi, talouden kasvun mahdollistamisesta ja tien avaamisesta finanssimarkkinoille. Se vaatii sovittujen, perustavanlaatuisten uudistusten tekemistä, muuten maalla ei ole mitään tulevaisuudennäkymiä.

Schäublen mukaan Saksa ei halua, että Kreikka lähtee eurosta, mutta ei voi myöskään pakottaa maata pysymään siinä.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Tietenkään emme halua, että Kreikka lähtee, se on jokseenkin selvää ja kiistatonta. Mutta olisimme outo hallitus, jos emme valmistautuisi kaikkiin mahdollisiin skenaarioihin, jotta voisimme olla tilanteen herroja, myös tilanteissa, jotka eivät ole Euroopalle helppoja.

Euroopan vakausrahaston johtaja puolestaan sanoi itävaltalaislehti Die Pressen haastattelussa, että Kreikan lähtö euroalueesta olisi kallein mahdollinen vaihtoehto.

Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (132)


Anonyymi
"Jos Kreikkalaisilla on joku idea siitä, mitä vielä voisimme tehdä heidän kasvunsa vauhdittamiseksi"

Järkyttävää kielenkäyttöä. "Mitä vielä voisimme tehdä". Saksan linja on tuhonnut Kreikan talouden ja ajanut maan lamaan. Kasvun vauhdittamisesta ei ole ollut tietoakaan.

Drakma pelastaisi Kreikan.

'Were the country to revert to the drachma, however, they would likely be left with a substantially weaker currency, which could ultimately provide the country with the wherewithal to compete in the global economy. With a super-cheap exchange rate, Greece could become a Mecca for retirement homes, research hospitals, trans-European liberal arts colleges, and maybe low-overhead software startups. Plus, a permanent home for the Olympics. It could live happily ever after, as Florida does, on the pension income of the elderly and the beer money of the young.' -Marshall Auerback

neweconomicperspectives.org/2012/02/greece-default-is-better-outcome-than.html
manic 12.5.2012 17:17

Anonyymi
Joku nimimerkitön vastaa Kataisen sanoin jokaiseen tätä ko. aihetta vähänkin kritisoivaan mielipiteeseen. Asialla lienee todellinen vastuunkantaja kokoomuksen hyväosaisten nuorisojärjestöstä. Huvinsa kullakin ja uskoohan monet joulupukkiinkin.


Kritisoikaa kuinka paljon haluatte, toivottavasti samaa pätee minun vastauksiini. quid pro quo.
Nimetön 12.5.2012 17:20

Anonyymi
Drakma pelastaisi Kreikan.

Jos kreikkalaiset näkevät niin parhaaksi heille, niin mikäs siinä.
Nimetön 12.5.2012 17:25

Anonyymi
jospa se vaan kannattaisi unohtaa kaikenmaailman hallitukset ja ihmiset itse eteenpäin. menee maalla hyvin tai huonosti hallitukset pyrkii kasvamaan, joten ei ne ole meidän ystäviä. ihmiset kyllä osaa itsekkin ilman, että joku krakapelle laatii byrokratiaa sellasta kyytiä ettei siinä pysy perässä kukaan. esim englannin big society toiminta. pysyy byrokraatit poissa "auttamasta" ja homma toimii eikä kulu kuin murto-osa entisistä veroista
orio 12.5.2012 17:29

Anonyymi
Ei kannettu vesi kaivossa pysy. On tietysti toinen seikka, mikäli saksan pankit tarttee vielä lisää rahaa.
Pöljän poika. 12.5.2012 17:33

Anonyymi
Ei kannettu vesi kaivossa pysy. On tietysti toinen seikka, mikäli saksan pankit tarttee vielä lisää rahaa.


Tai saattaa olla mahdollistä että esim. Saksa on valmis maksamaan joitakin euroja että euro pysyy pystyssä nyt ja tulevaisuudessa. Jos Saksa siitä päättää maksaa niin se kantaa pitkälle.
Nimetön 12.5.2012 17:35

Anonyymi
Kreikka pysyy Euroopassa ja maapallo pyörii radallaan, tosi on.
Nimetön 12.5.2012 17:38

Anonyymi
Kreikka pysyy Euroopassa ja maapallo pyörii radallaan, tosi on.


Tuota on vastaan vaikea lähteä väittämään.
Nimetön 12.5.2012 17:41

Anonyymi
Kyse ei ole parista kaupungista vaan melkein sadasta kaupungista.
PP 12.5.2012 17:45

Anonyymi
Lopputulos voi olla mitä vain, seassa on agitaattoreita ja provoja.

Ensi yö on ratkaiseva.


Jos oikeasti kuvittelet että yksi yö on ratkaiseva, niin tulet automaattisesti häviämään, on agendasi mikä hyvänsä. Mitään ei tapahdu yhdessä yössä.


Pointti onkin se, että viranomaiset ovat julistaneet mielenosoituskiellon Klo:22.oo alkavaksi.
Jos nuoriso ei usko, niin väkijoukkojen hallintaa kokemattomilla joukoilla... voi lähteä homma lapasesta.
PP 12.5.2012 17:46
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä