USA:n kuluttajien luottamus vahvistui toukokuussa
Yhdysvaltain kuluttajien talousluottamus vahvistui toukokuussa edelliskuuhun verrattua, kun analyytikot olivat odottaneet hienoista laskua. Näin kertoo luottamusta mittaava Michiganin yliopiston indeksi, jonka alustava lukema kuluvalta kuulta julkistettiin tänään.
Luottamusindeksi nousi 77,8:aan huhtikuun 76,4:stä. Uutistoimisto Bloombergin keräämän mediaaniennusteen perusteella ekonomistit odottivat indeksin hiipuneen 76,0:een. Ennusteet vaihtelivat 73,5-78,0:n välillä.
Kuluttajien luottamuksen nykytilaa kuvaava indeksi kohosi 87,3:een huhtikuun 82,9:sta. Lähiajan odotuksia peilaava indeksi sen sijaan heikkeni 71,7:ään viime kuun 72,3:sta.
Michigan-indeksin alustavaa lukemaa varten haastatellaan noin 300:aa kotitaloutta. Lopullinen, kuun lopulla julkistettava lukema perustuu hieman suurempaan otokseen eli 500 kotitalouden haastatteluun.
∇ Mainos ∇













