Kirjaudu ▼
 

Riksbankenin Jansson: Keskuspankit valmistautuvat Kreikan eroon eurosta

Taloussanomat/Heini Karjanmaa
Riksbankenin Jansson: Keskuspankit valmistautuvat Kreikan eroon eurosta
Keskuspankkiirit ympäri Eurooppaa ovat alkaneet keskustella Kreikan mahdollisesta euroalueesta eroamisesta ja siitä, miten irrottautuminen tulisi hoitaa. Asiasta kertoo Ruotsin keskuspankin Riksbankenin varapääjohtaja Per Jansson.
Bloomberg-Taloussanomat
11.5.2012 19:42
47

– Olisin hyvin varovainen suhteessa spekulaatioihin, joiden mukaan [Kreikan eroaminen] olisi tuskaton prosessi ilman komplikaatioita, Tukholmassa haastateltu Jansson sanoi.

– Tottakai kysymyksestä keskustellaan ulkomaisissa tapaamisissa, joihin osallistumme. Uskon ja toivon kuitenkin, että he pysyvät eurossa.

Riskit Kreikan euroerosta ovat kasvaneet merkittävästi viime sunnuntain parlamenttivaalien jälkeen. Euroopan unionin ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n laatiman tukiohjelman hyväksyneet puolueet kokivat vaaleissa ankaran tappion, ja talousohjelman ehtoja arvostelleet puolueet menestyivät.

Uuden hallituksen muodostaminen on osoittautunut erittäin vaikeaksi. Nyt jo kolmas puolue koettaa onneaan tehtävässä.

Euroopan keskuspankin (EKP) johtokunnan jäsen Jörg Asmussen sanoi aiemmin tällä viikolla, että Kreikan on pidettävä kiinni tukiohjelmasta, "jos se haluaa pysyä osana euroaluetta". Saksan keskuspankin tiedottajan mukaan Bundesbank uskoo yhä, että Kreikka pysyy eurossa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Myös Euroopan ulkopuolisten keskuspankkien johtajat ovat ilmoittaneet valmistautuvansa eurokriisin mahdollisiin vaikutuksiin. Esimerkiksi Filippiinien keskuspankkia johtava Amando Tetangco sanoi tänään olevansa valmis käyttämään tarvittavia keinoja taistellakseen eurokriisin pahenemisen aiheuttamia tartuntavaikutuksia vastaan jos siihen tulee tarvetta.

Japanin keskuspankki puolestaan lupasi tänään käyttää ulkomaanvaluuttavarantoaan jos kansainväliset hätätoimet markkinoiden rauhoittamiseksi tulevat tarpeen. 

Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (47)

Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Times they are changing....Halleluja
moelane Terve! 11.5.2012 19:53

Anonyymi
Suomelle jättitappiot ?


- Jos euroalue hajoaa, nämä kansallisten keskuspankkien saatavat keskuspankkijärjestelmältä muuttuvat olemattomiksi saataviksi, koska järjestelmää ei enää ole. Tällaiseen vaihtoehtoon ei ole edes varauduttu. Suomen pitää silloin valmistautua siihen, että 67 miljardin saatavat eivät koskaan tule takaisin, Saksan arvostetuimpiin talousasiantuntijoihin kuuluva professori Hans-Werner Sinn sanoo MTV3 Uutisten haastattelussa.

Mayerin mukaan nimenomaan EKP:n höveli rahoitus on paisuttanut Saksan, Hollannin, Suomen ja Luxemburgin keskuspankkisaatavat yhteensä 900 miljardiin. Loput euromaat ovat velkaa keskuspankille.




mtv3.fi/uutiset/talous.shtml/2012/04/1534836/suomella-kymmenien-miljardien-saatavat-ekplta
Suomi poika maksaa 11.5.2012 19:59

Anonyymi
HEH HEH.
Vai on Flippiinien keskuspankki huolissaan...
Ei ole oppositio Suomessa....
asiantuntija 11.5.2012 20:04

Anonyymi
Suomelle jättitappiot ?

- Jos euroalue hajoaa, nämä kansallisten keskuspankkien saatavat keskuspankkijärjestelmältä muuttuvat olemattomiksi saataviksi, koska järjestelmää ei enää ole. Tällaiseen vaihtoehtoon ei ole edes varauduttu. Suomen pitää silloin valmistautua siihen, että 67 miljardin saatavat eivät koskaan tule takaisin, Saksan arvostetuimpiin talousasiantuntijoihin kuuluva professori Hans-Werner Sinn sanoo MTV3 Uutisten haastattelussa.

Mayerin mukaan nimenomaan EKP:n höveli rahoitus on paisuttanut Saksan, Hollannin, Suomen ja Luxemburgin keskuspankkisaatavat yhteensä 900 miljardiin. Loput euromaat ovat velkaa keskuspankille.


mtv3.fi/uutiset/talous.shtml/2012/04/1534836/suomella-kymmenien-miljardien-saatavat-ekplta


Ne edelleenkään suomalaisten saatavia, vaan EKP:n .
Hieman rajaa valehteluun.
Voisin vaikka äänestää oppositiota, jos alkaisivat puhua totta.
HERRANEN AIKA: SUOMI LAHJOITTANUT 50= MILJARDIA KREIKALLE.
heh 11.5.2012 20:05

Anonyymi
Ja nyt ei paineta jutan ja jykän touhuja villasella
Nimetön 11.5.2012 20:07

Anonyymi
Päivi Lipponen hehkuttaa blogikirjoituksessaa Urpilaisen vakuuksia. Hän kirjoittaa, että "nyt suomalaisten varat ovat suojattu". Lipponen kehottaa kiittämään asiasta Juttaa. Lipposen mukaan Kreikan talous sukeltaa syvälle, jos Kreikka eroaa eurosta. Huomatkaa sana jos.

Siispä notkistakaa polvenne ja kiittäkää Juttaa. Suomen riski on 1,9 miljardia eikä enempää tullut, koska Urpilainen vaati täydet vakuudet.
Sisältää sarkasmivar 11.5.2012 20:08

Anonyymi
Sitä iloista tapahtumaa odotellessa...
Eikä siitä mitään kaosta tule kuitenkaan ..
Saadaan käräjille edellinen hallitus ja nykyinen kansalle valetelimisesta sekä petoksesta ....

Tuomioita siis kusetushallituspuolueille..

Häkämies yrittää lähteä jo pois mutta polisit saatttavat tutkia hänen yritysmyyntejä kuten lannoite yms, ythtiöiden myyntejä tais kaverienkin tilit salassa kasvaa.......
Petos hallituksia on 11.5.2012 20:10

Anonyymi
Eihän tuo voi olla totta että kreikka eroaisi nyt kun meidän rikkiviisaat ministerimme ovat sanoneet kuin yhdestä suusta että kriisi on taltutettu ja eu lähtee nousuun ?
Erittäin hämmästynyt 11.5.2012 20:11

Anonyymi
Mihin se tolkkutienaus ja vastuunkanto nyt unohtui ?!?

Kyllä Pinokkiot Katainen ja Urpilainen kvadriljoonat vippaa !
Reiska 11.5.2012 20:14

Anonyymi
Ja nyt ei paineta jutan ja jykän touhuja villasella

Se taitaa olla soromnoo Kreikalle..
Edellinen ja nykyinen hallitus Suomessa valtakunnanoikeuteen..!
matti 11.5.2012 20:19
Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä