"Kreikan uudet paketit ovat enemmän kuin todennäköisiä"
Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n johtajan Jussi Mustosen mukaan Kreikka on nyt suurissa poliittisissa ja taloudellisissa ongelmissa. Sunnuntaisten parlamenttivaalien jälkeinen tilanne voi mahdollisesti jopa kaataa Kreikan, hän arvioi.
– Kreikan uudet rahoituspaketit ovat enemmän kuin todennäköisiä. Tämä ei ole mikään uutinen eikä salaisuus sinällään, mutta tapahtuuko tällaista nopeamman rytmin kaatumista, sehän on mahdollista poliittisen umpisolmun vuoksi, Mustonen sanoi EK:n suhdannebarometrin julkistamistilaisuudessa.
Kreikan dominovaikutusta
pystytty puskuroimaan
Mustonen arvion mukaan nyt ollaan kuitenkin paremmassa asemassa sikäli, että askeleita maan tilanteen ratkaisemiseksi on jo otettu.
– Kreikan velkojen alaskirjaus yksityisellä sektorilla on toteutettu. Kreikan vaikutuksia eurooppalaiseen rahoitusjärjestelmään on pystytty puskuroimaan, hän muistuttaa.
Mustosen mukaan kaaos Kreikassa ei ole hyväksi kenellekään, mutta suurin päänsärky siitä tulee kreikkalaisille itselleen.
– Taloudelliselta painoarvoltaan Kreikka on kuitenkin sen verran pieni, että jos näitä ulkoisvaikutuksia rahoitusjärjestelmän kautta ei pahasti synny, niin Euroopan ja euron tarina ei ole hirveästi uhattuna.











