"Kreikan on nyt hyvin vaikea toteuttaa säästöjä"
Pankin mukaan Kreikka jättää euroalueen 50–75 prosentin todennäköisyydellä. Aiemmin pankki arvioi tapahtuman todennäköisyydeksi 50 prosenttia.
Sijoittajat pitävät yleisesti 80 prosentin todennäköisyyttä lähes varmana.
Citin arvion mukaan Kreikan seuraava hallitus ei pysty toteuttamaan Euroopan unionin ja Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) kanssa sovittuja säästötavoitteita.
– Kreikan vaalituloksen takia on hyvin vaikea muodostaa toimintakykyistä koalitiota ja toteuttaa säästötoimia. Erityisesti vuosille 2013–14 suunnitelluista budjettisäästöistä sopiminen kesäkuun loppuun mennessä näyttää hyvin epätodennäköiseltä, Citin ekonomistit kirjoittavat katsauksessaan.
Kreikka on suunnitellut karsivansa vuosina 2013–14 budjetistaan summan, jonka suuruus on seitsemän prosenttia maan bruttokansantuotteesta.
Koska Kreikka ei toteuta säästöohjelmaansa, EU ja IMF todennäköisesti lykkäävät seuraavan tukisumman maksamista, pankki ennustaa. Kreikan on määrä saada toisella neljänneksellä 31,3 miljardia euroa tukea.
Citi arvioi, että EU ja IMF todennäköisesti lopettavat Kreikan tukemisen kokonaan, jos Kreikka ei etene säästöohjelmassaan. Seurauksena Kreikan valtio ja pankit jäisivät ilman rahoitusta ja maa olisi pakotettu eroamaan euroalueesta.













