Virginin mainoskikka: Pomon muotoiset jääpalat
Brittiläinen lentoyhtiö Virgin Atlantic alkaa tarjota matkustajilleen toukokuussa yhtiön pääjohtaja Sir Richard Bransonin muotoisia jääpaloja, Daily Telegraph -sanomalehti kertoo.
Lentoyhtiö haluaa juhlistaa Bransonin kasvonpiirteihin perustuvilla jääpaloilla uutta lennoilla toimivaa baariaan.
Nelihenkinen suunnitteluryhmä käytti jääpalojen suunnitteluun kuusi viikkoa. Jääpaloista erottuu selvästi Bransonin tavaramerkiksi muodostunut parta, ja kasvonpiirteet ovat muutenkin selvästi tunnistettavissa.
Jääpalojen suunnittelussa on hyödynnetty Virginin mukaan yksityiskohtaista valokuvatekniikkaa ja laserskannausta.
Julkisuustempuistaan tunnettu Branson on esiintynyt viime aikoina mainoksissa yhdessä jamaikalaisen pikajuoksijan Usain Boltin kanssa. Aiemmin Branson on pukeutunut julkisuudessa muun muassa morsiameksi, sheikiksi ja Elvis Presleyksi.
Katso kuva Bransonin muotoisista jääpaloista täältä.














