Kirjaudu ▼
 

Virginin mainoskikka: Pomon muotoiset jääpalat

Reuters
Virginin mainoskikka: Pomon muotoiset jääpalat
Virgin Atlanticin lennoilla voi pian viilentää drinkkinsä yhtiön pääjohtajan muotoisilla jääpaloilla.
Taloussanomat
2.5.2012 12:29
10

Brittiläinen lentoyhtiö Virgin Atlantic alkaa tarjota matkustajilleen toukokuussa yhtiön pääjohtaja Sir Richard Bransonin muotoisia jääpaloja, Daily Telegraph -sanomalehti kertoo.

Lentoyhtiö haluaa juhlistaa Bransonin kasvonpiirteihin perustuvilla jääpaloilla uutta lennoilla toimivaa baariaan.

Nelihenkinen suunnitteluryhmä käytti jääpalojen suunnitteluun kuusi viikkoa. Jääpaloista erottuu selvästi Bransonin tavaramerkiksi muodostunut parta, ja kasvonpiirteet ovat muutenkin selvästi tunnistettavissa.

Jääpalojen suunnittelussa on hyödynnetty Virginin mukaan yksityiskohtaista valokuvatekniikkaa ja laserskannausta.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Julkisuustempuistaan tunnettu Branson on esiintynyt viime aikoina mainoksissa yhdessä jamaikalaisen pikajuoksijan Usain Boltin kanssa. Aiemmin Branson on pukeutunut julkisuudessa muun muassa morsiameksi, sheikiksi ja Elvis Presleyksi.

Katso kuva Bransonin muotoisista jääpaloista täältä.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (10)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Sama pitäis saada myös Kallislentoyhtiö Finnairiin.

Lentoemojen ei tarttis ottaa kuin yksi jääpala lennolle mukaan ja kysellä sitten kohteliaasti

-----
[p]Haluatko juomaasi tämän Finnairin pääjohtaja Vehviläisen pään mukaan muotoillun jääpalasen. Jääpalassa näkyvät karvat ovat aitoa Vehviläistä.[/p]
-----

Näin toimimalla Jääpaloja tarvitaan yksi per lentokone, minkä ansiosta lentokoneesta saadaan kevyempi ja poltto-ainetta säästyy,
--> joten ylimmälle johdolle voidaan antaa säästöt bonuksena.
samaan aikaan Hölmöl 2.5.2012 12:47

Anonyymi
Finnairilla ei ole varaa jääpaloihin. Eivät enää tarjoile juomia lyhyillä lennoilla lainkaan.
Nokia ja Finnair 2.5.2012 13:02

Anonyymi
Voisiko joku tehda Jorge O'Lilan muotoisen anustapin :)
Gesundheit 2.5.2012 13:16

Anonyymi
Nyt tarttee palkata kekkoslovakia Airlinesiin joku suunnitteluryhmä, luonnollisesta aasiasta kuten muutakin henkilökuntaa, sinne sitten ennen kaikkea vehviläisen ja taxellin muotoisa jääpaloja. ja tietty sit wc-pöntöt samaa mallia, olis aika mageeta tehtä tuotosta näiden pään sisällle :-)
ingenjööööööri 2.5.2012 13:33

Anonyymi
Entäs sitten, kun jääpaloilla on yleensä tapana sulaa sinne lasiin? Voidaanko sitten todeta firman pomon tai ainakin tämän pään sulaneen (eli kadonneen), kun tuli vähän tukalampi tilanne?
jääpuikkonen 2.5.2012 13:46

Anonyymi
Narsismia puhtaimmillaan.
Lepo 2.5.2012 13:47

Anonyymi
Eikös niitä m*lkunmuotoisia jääpalamuotteja ole ollut tarjolla jo vaikka kuinka kauan?
Nimetön 2.5.2012 14:07

Anonyymi
Tuntuu Virginillä olevan rahaa tai sitten Brittiläiset mainostoimistot ovat kusettamisen mestareita.
Tuollaisen muotin olisi saanut suomessa aikaan yksi ihminen 3D laserilla muutamassa tunnissa.
Eemeli 2.5.2012 14:33

Anonyymi
Kuulinko oikein, finskin maakuntalennoillako suunnitellaan Guggenheim -unelmien muotoisia jääpaloja grogilaseihin sulateltaviksi?
MVA 2.5.2012 18:02

Anonyymi
Brysselin lennolla voisi tarjoilla Kreikan luottoluokituspapereiden muotoisia jääpaloja.
Äskeinen 2.5.2012 18:03
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä