S&P korotti hieman Kreikan roskalainaluokitusta
Luottoluokitus pysyy kuitenkin edelleen syvällä roskalainaluokassa. Myös lyhyiden lainojen luokitusta nostettiin.
SD-luokitus on S&P:n asteikolla toiseksi alin ja tarkoittaa osittaista maksukyvyttömyyttä.
Kreikan pitkien lainojen luokitusnäkymät ovat S&P:llä vakaat eli muutoksia ei lähiaikoina ole odotettavissa.
S&P perustelee luokituksen nostamista Kreikan toiseen tukipakettiin liittyneen lainanvaihto-ohjelman loppuun saattamisella viime kuun lopulla. Vaihto-ohjelmassa yksityissijoittajat suostuivat vaihtamaan Kreikka-lainansa uusiin velkapapereihin, joiden nimellisarvosta leikattiin 54 prosenttia.
– Vaikka vaihto-ohjelma on helpottanut Kreikan lyhyen aikavälin rahoituspaineita, valtion velkataakka pysyy yhä korkeana, S&P sanoo lausunnossaan
Luokitusyhtiö kuvaa Kreikan talousnäkymiä epävarmoiksi ja arvioi maan bruttokansantuotteen supistuvan viitisen prosenttia tänä vuonna. S&P uskoo kuitenkin, että talous lähtee toipumaan keskipitkällä aikavälillä, mikäli suunnitellut rakenteelliset uudistukset toteutetaan.
Luottoluokittaja kiinnittää huomiota myös uudistusten herättämään vastarintaan sekä poliittisten puolueiden että kansan keskuudessa.
S&P arvioi, että Kreikan valtionvelka asettuu 160-170 prosentin välille suhteessa bruttokansantuotteeseen vuosina 2012-2015.












