Kirjaudu ▼
 

Applen lasketaan tuhonneen puoli miljoonaa työpaikkaa

Reuters
Applen lasketaan tuhonneen puoli miljoonaa työpaikkaa
Teknologiayhtiö Apple ei ole pelkästään luonut, vaan myös tuhonnut runsaasti työpaikkoja, väittää amerikkalaislehti Business Insider. Lopputuloksena on vain parinkymmenen tuhannen työpaikan netto.
Taloussanomat
2.5.2012 12:55
48

Applea on syytetty Yhdysvalloissa työpaikkojen siirtämisestä Kiinaan.

Apple puolustautuukin verkkosivuillaan luoneensa Yhdysvaltoihin yli puoli miljoonaa työpaikkaa. Business Insider -lehden selvitys asettaa kuitenkin nämä laskelmat outoon valoon.

Analysis Groupin tekemän ja Applen verkkosivuilla julkaistun selvityksen mukaan yhtiö on luonut suoraan tai epäsuoraan 304 400 työpaikkaa amerikkalaisille, kun mukaan otetaan vähittäismyynnin vaikutukset. Apple laskee lisäksi iOS-käyttöjärjestelmän luomisen ja siihen liittyvän ohjelmistoteollisuuden luoneen l210 000 ”app economy” -työpaikkaa.

Business Insider kysyy kuitenkin aiheellisesti, mitä on tapahtunut niille kilpailijoille, jotka Apple on tuotteillaan syrjäyttänyt markkinoilta ja näiden tuotannon työpaikoille. Käyttämällä samoja periaatteita kuin Apple, lehti pääsee lopputulemaan, jonka mukaan Apple on tuhonnut lähes saman verran työpaikkoja kuin se on luonut eli 490 570 työpaikkaa.

Lehden mukaan työpaikkoja on kadonnut esimerkiksi Aol:stä, kun Apple päätti käyttää hakukoneenaan Googlea. Applen tukeutuminen rahtiyhtiöihin, kuten UPS:ään ja FedExiin on vienyt työpaikkoja julkisilta postipalveluilta. Lisäksi tulevat sulkemisten vaikutukset ravintolapalveluihin ja vähittäiskauppoihin.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Laskelman mukaan kilpailijoilta on kadonnut 306 000 työpaikkaa ja välilliset vaikutukset mukaan lukien luku nousee 490 570:ään.

Apple ei halunnut kommentoida Business Insiderin laskelmaa.

Yritykset Apple
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (48)

Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava

Anonyymi
nokia nousee ja applle uppoa mahdottomuuteensa.
velidusa 2.5.2012 13:03

Anonyymi
Seuraava luuri on mulla Samsung, kyllästyin kyykytykseen.


Tervetuloa Samsung-leiriin. Tervehdi myös yön aikaan itsekseen tyhjentyvää akkua, buuttaamista vaativia jumiutumisia ja suosikkiani: puhelin näyttää päällisin puolin olevan ok ja verkossa mutta siihen ei voi soittaa eikä tekstiviestit tule perille.
GalaxyS 2.5.2012 13:05

Anonyymi
Apple on "tuhonnut" myös suomalaisia työpaikkoja viemällä Nokialta isoja markkinaosuuksia ja siten "aiheuttamalla" Nokialla yt-neuvotteluja ja potkuja. Mutta so what? Ei se ole Applen vika, että tekevät niin hyviä tuotteita, että niitä kuluttajat haluavat.

Se on Nokian oma vika kun tekevät niin huonoja tuotteita, että niitä ei kukaan halua.
fakta 2.5.2012 13:09

Anonyymi
Applen pitäisi tehdä oma hakukone jotta Google tuhoutuisi.
AlienScum 2.5.2012 13:12

Anonyymi
Seuratkaa "analyytikko", kansallissankari Tomi Ahosen blogia ja twitteriä. Siinä on mies paikallaan. Käyttää kaiken aikansa ja tarmonsa Nokia tuhoamiseen.
130.000 työtöntä tav 2.5.2012 13:16

Anonyymi
onpa kauhea talo.

Jos Applea ei olisi eikä Googlea, eikä, eikä...
niin Nokian työpaikat olisivat edelleen työpaikkoja.

kauheaa
tähän Nokia ei kyken 2.5.2012 13:16

Anonyymi
Ei yhtään mätä omppu saisse tuotetta,EIKÄ TUU!
ei aplea koskaan 2.5.2012 13:22

Anonyymi
Seuratkaa "analyytikko", kansallissankari Tomi Ahosen blogia ja twitteriä. Siinä on mies paikallaan. Käyttää kaiken aikansa ja tarmonsa Nokia tuhoamiseen.


Valitettavasti hän niitä, jotka eivät nähneet Nokian tuhoutumista - ei edes vieläkään vuonna 2009.

Nyt sitten voi saarnata näitä juttuja blogeissaan, kun huomaa miten väärässä hän itse on ollut Nokia-ennusteissaan.

Monet meistä ennustettiin ja nähtiin kännykkäbisneksen meno jo 2008 ja varoiteltiin "kansaa" ja Ahosta Kauppalehden keskustelupalstalla - varoitus ei mennyt perille. Meitä markkinanäkijöitä haukuttiin milloin Applen, milloin Googlen palkkaamiksi trollaajiksi.

Poistuimme Nokia-keskusteluista MSFT:n yhteistyön julkistuksen jälkeen ja suosittelimme sijoittajia seuraamaan uudestaan nouseeko Nokia vuoden 2012 lopulla vai ei. Sitäkään bullerot eivät uskoneet.
Nimetön 2.5.2012 13:22

Anonyymi
No yllätys. Esim. puhelinmarkkinat ovat hyvin oligopoliset, muutama suut yritys dominoi markkinoita. Yleisestikkin on tiedossa, että puhelin markkinoille on tilaa vain muutamalle isolle yritykselle tänäpäivänä. Sama homma pätee myös pitkälti tietokone markkinoilla.
Göran 2.5.2012 13:25

Anonyymi
Hölmöhän sen olisi pitänyt olla, joka olisi uskonut Applen ?luoneen? puoli miljoonaa työpaikkaa. Se on vain vallannut tilaa kilpailijoilta, mikä nyt on ihan normaalia. Jenkkien kannalta vain ikävää, että Apple kiertää veroja, joten kilpailijoiden maksamat verotulot eivät korvaannu. Mutta jenkit ovat muutenkin niin tyhmää porukkaa (kuka muu ostaisi Applen ylihintaisia tuotteita?), että eivät tajua tällaista asiaa.
Nimetön 2.5.2012 13:27
Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä