Kirjaudu ▼
 

Poliisikin ihailee Italiassa väärennettyjä euroja

Lehtikuva
Poliisikin ihailee Italiassa väärennettyjä euroja
Kuvan seteli on aito.
Campanian alue Etelä-Italiassa tunnetaan paitsi aurinkoisesta säästä ja mozzarellasta myös seteleiden väärentämisestä. Laittomaan teollisuudenalaan kävi tutustumassa New York Times.
Taloussanomat
1.5.2012 15:07
37

Euroopan keskuspankki vetää liikenteestä joka vuosi satoja tuhansia väärennettyjä seteleitä. Useimmat ovat 20 tai 50 euron arvoisia.

Euroja väärennetään myös Ranskassa, Espanjassa, Itä-Euroopassa ja jopa Etelä-Amerikassa, mutta taidokkaimmat väärentäjät työskentelevät Campaniassa, New York Times kirjoittaa.

Yli puolet vuosittain löydetyistä väärennetyistä euroseteleistä on peräisin alueelta.

– Italiassa on hieno, vanha traditio: Täällä väärennetään rahaa, ja taidokkaasti, Alessandro Gentili Rooman poliisista sanoo lehdelle.

– Giugliano on edelleen sen pääkaupunki. Täällä ovat parhaat ammattilaiset.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Gentilin mukaan taito siirtyy viininvalmistuksen tavoin usein isältä pojalle. Väärentäjien jahtaaminen on yhtä kissa ja hiiri -leikkiä.

Myös järjestäytynyt rikollisuus on sekaantunut toimintaan mutta keskittyy tuottoisampiin aktiviteetteihin.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (37)

Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Tätä traditiota ihastellaan kuinka se siirtyy isältä pojalle..

Ja EU vain pyörittelee peukaloitaan eikä voi asialle mitään.. saati sitten italialaiset jotka eivät asialle edes halua tehdä mitään..

Maassa maan tavalla.. pitäisikö meidänkin tehdä suomea tunnetuksi maailmalla jollain tavalla.. italialla kun on jo viinit, mafia ja väärennetty raha.. ai niin ja se mediamokuli.
Rahalla saa ja hevos 1.5.2012 15:27

Anonyymi
Noi vinku-intiasta tulevat 10 bahtin kolikot on melkoinen riesa. Niitä on yllättävän paljon liikenteessä. Punnan kolikoista kuulemma joka 40.s on väärä. Kiinassa on tuotantoa oikein raskaalla kädellä.
vappuja 1.5.2012 15:35

Anonyymi
Eikö kunnon alijäämätalous ole jo väärentämistä sinällään ja samalla paasata talouskasvusta 0.1% nousuilla.
.
.
.
.
.
.
Väärät
setelit ei mittää ta 1.5.2012 15:44

Anonyymi
Suomen pankki on viime vuonna tulostanut 40 miljardia. Yksityiset pankit 10 viime vuoden aikana 200 miljardia. Ei taida Campanian pk-yritykset päästä aivan samalle tasolle.
Ossi63 1.5.2012 15:46

Anonyymi
Sopivalla alkupääomalla varustettuna nuo Italian perinteiset käsityöläiset voisivat päästä helpommalla, ulkoistamalla varsinaisen rahan painamisen Itävallan keskuspankille (sopivaa korvausta vastaan, tietty)

bloomberg.com/news/2011-12-05/nowotny-didn-t-know-of-austrian-money-printer-bribe-payments-1-.html

Tai ehkä tuo olisi jo menneen talven lumia - mene ja tiedä.
Nimetön 1.5.2012 15:55

Anonyymi
Osaavatko myos vaarentaa bittirahaa?
1 peraan nollia napp 1.5.2012 15:56

Anonyymi
Italia on Euroopan Kiina. Kuulemma siellä väärennetään mailmaan rahaa, ei vain euroja.
värikkään EU:hun hal 1.5.2012 16:09

Anonyymi
minä prittasin 30 euron seteleitä.
aidolta vaikuttaa ka 1.5.2012 16:13

Anonyymi
Suomessa rahanteko hoidetaan säätiöiden asuntokierrätyksellä.
asukas 1.5.2012 16:13

Anonyymi
- Italiassa on hieno, vanha traditio: Täällä väärennetään rahaa, ja taidokkaasti, Alessandro Gentili Rooman poliisista sanoo lehdelle.

- Giugliano on edelleen sen pääkaupunki. Täällä ovat parhaat ammattilaiset.

Ja Katainen haluaa lapioida meltä oikeaa, kovalla työllä ansaittua rahaa tällaisen EU:n hyväksi.
Katainen antaa raham 1.5.2012 16:23
Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä