GM näreissään: "Haluamme maksaa pomolle enemmän, mutta valtio ei anna"
Maailman suurin autonvalmistaja, yhdysvaltalainen General Motors (GM) on näreissään maan liittovaltiolle, Huffington Post kertoo.
Yhtiö maksoi pääjohtajalleen Dan Akersonille viime vuonna 7,7 miljoonaa dollaria eli noin 5,8 miljoonaa euroa, mutta se olisi halunnut palkita pomonsa vieläkin avokätisemmin.
Yhdysvaltojen liittovaltio piti GM:n pystyssä finanssikriisin aikana vuonna 2009 tukemalla sitä 49,5 miljardilla dollarilla. Ilman liittovaltion rahaa yhtiö olisi ajautunut konkurssiin.
Kolmannes GM:n osakkeista on yhä valtion hallussa, ja niiden tuoman äänivallan avulla valtio voi hillitä yhtiön johdon palkitsemista.
GM:n mukaan rajoitukset heikentävät yhtiön mahdollisuutta kilpailla hyvistä johtajista. Yhtiö muistuttaa, että Akersonin palkka on vertailukelpoisiin johtajiin verrattuna heikko. Esimerkiksi Fordin pääjohtajalle Allan Mulallylle maksettiin viime vuonna lähes 30 miljoonaa dollaria.
Akersonin työstään saama palkkio ei näillä näkymin ole nousemassa ensi vuonnakaan. Yhdysvaltojen valtiovarainministeriö ilmoitti aiemmin tässä kuussa, että se jäädyttää johdon palkkiot GM:ssä, vakuutusjätti AIG:ssa ja rahoitusyhtiö Ally Financialissa.
Liittovaltio on joutunut auttamaan kaikkia kolmea yhtiötä pysymään pystyssä viime vuosien aikana, ja yhtiöt maksavat velkojaan yhä takaisin valtiolle.













