Venizelos: Kreikka irti hätärahoituksesta kolmessa vuodessa
Kreikan entinen valtiovarainministeri ja sosialistisen Pasok-puolueen nykyinen johtaja Evangelos Venizelos sanoo, että Pasok haluaa tehdä Kreikasta Euroopan unionin tasavertaisen jäsenen ja lopettaa maan riippuvuuden kansainvälisestä rahoituksesta vuoden 2015 loppuun mennessä.
– Tavoitteemme on hahmotella selkeä ja vakaa suunnitelma, joka asteittain vähentää Kreikan riippuvuutta rahoitusavusta, Venizelos sanoi tänään Ateenassa.
– Tavoitteemme on, että Kreikka olisi fiskaalisesti omavarainen maa ja Euroopan tasa-arvoinen jäsen, ja pystyisi asteittain poistumaan hätärahoituksen piiristä siten, että riippuvuus loppuisi kolmessa vuodessa, hän jatkoi.
Kreikassa pidetään parlamenttivaalit toukokuun 6. päivänä. Niiden jälkeen aloittavan uuden hallituksen on selvitettävä EU:lle ja Kansainväliselle valuuttarahastolle IMF:lle, miten se aikoo toteuttaa 11 miljardin euron budjettileikkaukset vuosina 2013 ja 2014.
Venizelosin mukaan Pasokin tavoitteena on ulottaa budjettileikkaukset kolmen vuoden ajanjaksolle vuoden 2015 loppuun saakka sen sijaan, että ne kohdistettaisiin vain seuraavien kahden vuoden ajalle.
Venizelosin mukaan Pasok tekisi rakenneuudistuksia ja leikkaisi julkista kulutusta, mutta pidättäytyisi uusien verojen säätämiseltä tai eläkkeiden ja palkkojen mittavilta leikkauksilta.
Viimeisimmät mielipidemittaukset ovat ennakoineet, ettei yksikään puolue saisi parlamenttivaaleissa tarpeeksi suurta kannatusta hoitaakseen yksin hallitusvastuuta.











