Kirjaudu ▼
 

Seitsemän työtöntä sai töitä – jättivät tulematta, koska satoi

EPA/CLAUDIO ONORATI
Seitsemän työtöntä sai töitä – jättivät tulematta, koska satoi
Brittityönantaja järkyttyi, kun yksikään hänen palkkaamistaan työntekijöistä ei ilmaantunut töihin sateen vuoksi. Yrittäjä arvostelee työmoraalia ja tukijärjestelmää kovin sanoin Daily Mail -lehdessä.
27.4.2012 09:10
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Brittiläisen Car Smart -markkinointiyhtiön johtajan Carl Cooperin tilanne ei olisi mukava yhdellekään johtajalle: olet juuri palkannut seitsemän uutta myyjää, mutta ensimmäisenä työpäivänä yksikään ei saavu töihin eikä kukaan ilmoita poisjäännistään.

Kun Cooper alaisineen alkoi soitella työntekijöille, kävi ilmi, että neljä oli päättänyt jäädä kotiin aamuisen rankkasateen takia. Sama sade ei kuitenkaan ollut estänyt yhtiön pidempiaikaisia työntekijöitä.

Cooper uskoi tehneensä palveluksen yhteiskunnalle palkatessaan työntekijät, joista jokainen oli kortistossa. Hän järkyttyikin kuullessaan, että viisi palkatuista perusteli kotiin jäämistään myös sillä, että valtion työttömyyskorvaus on suurempi kuin Cooperin tarjoama provisiopalkka.

Oliko vika sitten liian pienessä palkassa vai liian anteliaassa järjestelmässä?

Cooperin mukaan hänen yhtiössään tavalliset työntekijät voivat päästä 400 punnan viikkoansioille, mikä tarkoittaa hieman yli 2 000 euron kuukausipalkkaa. Palkka on kuitenkin provisiopohjainen, ja peruspalkka on alle Britannian minimipalkkasuosituksen. Sen vuoksi töistä kieltäytyneet eivät myöskään menetä tukiaan.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇


Cooperilla itsellään on asiasta vahva mielipide.

– Nämä ihmiset ovat moraalisesti niin kieroutuneita, että he mielummin pysyvät työttömyyspäivärahalla kuin tekevät töitä. Korvausjärjestelmä on liian antelias ja kannustaa työttömiä pysymään työttöminä ja ainoastaan lisää laiskuutta, hän tilitti Daily Mailille.

27.4.2012 09:10
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)
Ihmiset Carl Cooper

Kommentit (285)


Anonyymi
Täällä taitaa nimenomaan työttömät puhua näiden työläisten puolesta, kun eivät itsekään viitsi mennä töihin.. Korvaukset tulisi laskea sille tasolle, että työttömät ottavat vastaan töitä, joissa palkka ei ole sitä 15e tunnissa. Siltä se nimittäin täällä kuulostaa, työttömät sanovat etteivät mene töihin alle 9euron tuntipalkalla ja silti moni ihminen tekee tälläkin hetkellä töitä sillä palkalla ja pystyy sillä myös elämään. Kun ei valitse sitä kalleinta asuntoa ja vähän miettii miten ne rahansa käyttää.

Nostavat riman turhan korkealle ettei vain tarvitse töihin lähteä vaan saa rahaa lojumalla kotona. Tätä olen nähnyt mm.tuttavapiirissäni liikaakin. Kun tottuu olemaan tekemättä mitään, keksii sitten kaikkia tekosyitä ettei tarvitse lähteä töihin. Laittakaa vain peukkua alaspäin, mutta katsokaa peiliin.. Jos sanot ettet mene töihin alle 9eurolla tunnissa ja olet ollut työttömänä pitemmän aikaa niin aika läpinäkyvää on.

Siinä taas yksi, jolla ei ole hajuakaan mistä puhuu.

Et satu sitten tietämään, että näistä työkkärin orjatöistä maksetaan 9 euroa PÄIVÄSSÄ?

9 euron tuntipalkkahan olisi jo monelle lottovoitto.


Ai mitenniin? Laskepas miten käy jos elät Helsingissä 600? kämpässä? Sossun tuet vastaavat tällöin 10? tuntipalkkaa 160h kuukausitunneilla. 9? tunnissa tekee nettona VÄHEMMÄN kuin mitä sossusta saa. Sossuntuet ovat vähintään kaksinkertaiset siihennähden, mitä niiden pitäisi olla.
Anonyymi: uponor 27.4.2012 23:32

Anonyymi
Yksi epäkohta mitä ei ole työttömyystukijärjestelmässä huomioitu on varallisuus. Jos sinulla on maksettu omistusasunto, ei työttömyystukea tulisi maksaa kuin max puoli vuotta. Sen jälkeen ei kun vain pankista hakemaan lainaa kämppää vastaan jos työtä ei löydy tai sitten ihan realisoimaan omaisuutta. Miksi minä joka väännän niska vääränä töitä ja asun pankin talossa, maksaisin vielä verostani elatusmaksua elätille jolla on oma katto pään päällä? Ei mene minun oikeustajuuni.
Anonyymi: Verot hyötykäyttöön 28.4.2012 0:27

Anonyymi
Mikä moraali?
Ei kai sellaista ole enää?
Ainakaan jos on luottamista globaalin bisneksen-ja valtionkin toimintatapoihin.
Eikö poliitikkojen ja yritysjohtajien tule olla esimerkkejä työväestölle samalla lailla kuin esimerkiksi urheilijoiden nuorisolle?
Kun tottuu leppoisaan elämäntapaan,niin siitä on vaikeaa siirtyä muutaman satasen korotuksen takia työelämään.
Kysy vaikka sapattivuottaan viettävältä johtajalta!
Yhteiskunnan puolustajat voivat räksyttää,mutta kun katsoo nykyajan nuorisoa ja ilmiötä nimeltä "syrjäytyminen",niin siinä on vastaus.
Ei näillä maleksivilla nuorilla ole mitään aiheeseen liittyvää ongelmaa-ongelma on muiden ihmisten ja varsinkin kokoomuksen,joka yrittää väkisin kiskoa tätä vastentahtoista porukkaa yhteiskuntaan hyväntarkoittamisen nimissä.
Todellisuudessa heitä halutaan veronmaksajiksi-Kataisen sanoin.
Näillä nuorilla on kuitenkin näkemys ja mielipide-he kokevat yhteiskunnan epäonnistuneeksi.
Eivät he itseään koe epäonnistujiksi.
Silloin kai pitäisi ymmärtää ja kunnioittaa,että jos vihaa jalkapalloa,sitä ei voi kukaan pakottaa pelaamaan?
Anonyymi: maura virtanen 28.4.2012 2:21

Anonyymi
Ratkaisu: Yrittäjät alkavat maksaa töistä palkkaa.

Eikö olekin järkyttävä ajatus?

Ammatti- ihminen saa aina hyvän palkan.
Hyvälle harjoittelijallekkin maksan reilusti enkä käytä orjatyövoimana vastoin yleistä maan tapaa.

Olisiko tästä jutusta vedettävä yksinkertainen johtopäätös puhelinmyynnin tuottavuudesta?
Taitaa koskea myös Suomea..


Aivan.

Lopettakaa vinkuminen ja tekosyyt ja kouluttautukaa (vaikka sitten useamman kerran elämässänne) aloille joilla on kysyntää ja kunnollinen palkka. Naurettavaa kuvitella, että kukaan olisi valmis maksamaan jostain rupisesta puhelinmyyntiotyöstä muuta kuin taskurahoja.
Anonyymi: Yli nelikymppisenä u 28.4.2012 9:00

Anonyymi
Maksais enemmän.Suomessakaan ei mielellään mene 9e päiväpalkalla töihin.


Työntekijälle ei kannata maksaa enempää palkkaa, kuin mikä hänen arvonsa on (ja nyt en puhu ihmisarvosta). Eli jos ei tuota enempää kuin minimipalkan verran, ei kannata maksaakkaan enempää. Suomessa ihmisillä on kummallisia ajatuksia siitä, mitä "pitää" maksaa tuottamattomasta työstä. Ja järjestelmä on rakennettu siten, että laakereilla makaaminen kannattaa yksilölle paremmin kuin työnteko. Ja sitten itketään kun ei ole töitä. Jos minimipalkka on liian korkea, ei työnantajan kannata palkata kuin sellaisia ihmisiä, jotka työllään tuottavat sen takaisin. Alle minimipalkan tuottavia duuneja ei kannata laittaa jakoon, koska ne tuottavat tappiota. Korkea minimipalkka siis takaa sen, että ne harvat, jotka saavat töitä saavat kunnon palkan, mutta suuri osa ei saa palkkaa ollenkaan. Huoltosuhde vinoutuu kummasti.
Anonyymi: Tii 28.4.2012 9:00

Anonyymi
Ei kai sen töihinmenon pelkästä rahasta tulisi olla kiinni. Itseäni ainakin aikuisena ihmisenä hävettäisi myöntää olevani työtön. Työuralla on muutenkin tapana edetä portaittain. Ei niistä kovapalkkaisista hommista ole haaveilemista, ellei ole ensin valmis tekemään niitä kurahommia pikkupalkalla.

Suurin osa asianajajistakin on aloittanut uransa tiskaamalla ja keittämällä kahvia toimistossa PALKATTA. Sitä ei kuitenkaan kukaan lakiopiskelija tunnu näkevän epäkohtana vaan alan käytäntönä uralla etenemiseen. Seuraavana kesänä saattaa olla sitten jo mahdollisuus päästä samaan toimistoon kopioimaan papereita ja mahdollisesti vastailemaan puhelimeen, palkatta toki edelleen. Opintojen loppuvaiheessa pääsee jo sitten tekemään lakimiehen töitä hieman työttömyyskorvausta pienemmällä palkalla.

Vakinaiset asianajajatkin ovat valmiita tekemään palkatonta ylityötä. Kuukausipalkka saattaa kivuta neljään tonniin, mutta tuntipalkka on usealla asianajajalla alle esimerkiksi McDonalds-työntekijöiden keskimääräisen tuntiliksan.
Heh heh Vai että lakimies.
Anonyymi: 100.000-400.000e saa 28.4.2012 9:13

Anonyymi
Kulut on kotona ollessa minimi mutta kun töihin lähdet niin kuluja kuin myös piilokuluja tulee ja palkka oli alle minimin eli alle kolauksien niin monasti yhtälö on mahdoton sen voi jokainen kokeilla itse jos ei muuten älyä jää vaan työttömäksi ja rupee herkuttelemaan tuilla niin huomaa äkkiä että totuus on tarua karumpi. Olen itse ollut määräaikainen duunari vuosia ja tiedän että talvi on ollut pitkä jos mitään ei ole löytyny mutta onneksi ympärivuotinen työ on nyt voi jotain hankkiakin. Saarikin on niin paljon edistyksellinen tänä päivänä että luulis työnantajan maksavan reilummin mitä kolaus tai ainakin samaa pienentäis sit vaik provikoita. Nykyaikana vaan kaikki tahtoo olla niin ahneita että duunareille ei vaan jäisi mitään näkeehän tuon pörssiin listautuneiden firmojen työpaikoista tulee aika tuulisia ahneuden kasvaessa
Anonyymi: Työtä tekeville 28.4.2012 9:51

Anonyymi
Orjat ei saa haluta mitään, herrat saa kaikkea.

Mitkä ihmeen"orjat"? Vapaaherroja ja-matkustajia nämä työtävieroksuvat ovat,ja me työssäkäyvät olemme heidän sorrettuja orjiaan.


OK,

Vaihdetaan osia! Sillähän se selviää. Kumpikin osapuoli on tyytyväinen.
Anonyymi: Nimetön 28.4.2012 10:09

Anonyymi
Ei mitään uutta auringon alla. Sama se on Suomessakin, ammattitaidoton väki luulee saavansa ministerin palkkaa vaikka työtaito,-halu ja -kyky on jopa alle ministerin vastaavien ja se ei silloin paljoa ole.

Opettelisivat tekemään jotain palkkansa eteen sillä jokaiselle työtunnille pitää olla kysyntää ja kustannuksia vastaavaa tuloa. Raha ei puussa kasva vaikka kuinka nukkuisi sen juurella.
Anonyymi: Jepulis 28.4.2012 10:12

Anonyymi
Opiskele jotain järkevää ja päivitä osaamistasi myöhemmin. Ole valmis vaihtamaan alaa ja paikkakuntaa tarvittaessa.

Työttömäksi jäävät laiskat pas*kat joiden osaamistasoa vastaavia töitä ei ole, tai joiden työpanoksesta kenenkään ei kannata maksaa liikoja.


PK-seutu. Insinööri, DI. Vähän yli 40. Työtön. Koko ajan opiskeltu lisää. Raitis, terve ja tupakoimaton.

Seuraavaksi omalla kustannuksella (= viimeiset säästöt) + opintotuki KTM -tutkinto.

Osaamista päivitetään ja itseään kehitetään aamusta iltaan. En koskaan ole ollut mikään laiska, työnteon aloitin jo nuorena ja jokaisessa yritykessä, missä olen työskennelyt, olen kunnianhimoisena ja asioihin panostavana noussut nopeasti yläkertaan. Osaamista on kehitetty koko ajan eri tavoilla.

Nyt on töitä haettu läheltä ja kaukaa, mutta ei tunnu ketään osaamiseni tai työpanokseni kiinnostavan edes sen vertaa, että haastatteluihin pääsisi.

Olen muuten aivan varma siitäkin, että kun on taas KTM:n paperit kädessä ja "osaamista päivitetty", niin ei töitä löydy yhtään sen paremmin.

Pelkästään se, että on työtön, tekee näköjään laiskaksi p*skaksi, jolla on olematon osaamistaso.
Anonyymi: Työtön 28.4.2012 10:25
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä