Seitsemän työtöntä sai töitä – jättivät tulematta, koska satoi
Brittiläisen Car Smart -markkinointiyhtiön johtajan Carl Cooperin tilanne ei olisi mukava yhdellekään johtajalle: olet juuri palkannut seitsemän uutta myyjää, mutta ensimmäisenä työpäivänä yksikään ei saavu töihin eikä kukaan ilmoita poisjäännistään.
Kun Cooper alaisineen alkoi soitella työntekijöille, kävi ilmi, että neljä oli päättänyt jäädä kotiin aamuisen rankkasateen takia. Sama sade ei kuitenkaan ollut estänyt yhtiön pidempiaikaisia työntekijöitä.
Cooper uskoi tehneensä palveluksen yhteiskunnalle palkatessaan työntekijät, joista jokainen oli kortistossa. Hän järkyttyikin kuullessaan, että viisi palkatuista perusteli kotiin jäämistään myös sillä, että valtion työttömyyskorvaus on suurempi kuin Cooperin tarjoama provisiopalkka.
Oliko vika sitten liian pienessä palkassa vai liian anteliaassa järjestelmässä?
Cooperin mukaan hänen yhtiössään tavalliset työntekijät voivat päästä 400 punnan viikkoansioille, mikä tarkoittaa hieman yli 2 000 euron kuukausipalkkaa. Palkka on kuitenkin provisiopohjainen, ja peruspalkka on alle Britannian minimipalkkasuosituksen. Sen vuoksi töistä kieltäytyneet eivät myöskään menetä tukiaan.
Cooperilla itsellään on asiasta vahva mielipide.
– Nämä ihmiset ovat moraalisesti niin kieroutuneita, että he mielummin pysyvät työttömyyspäivärahalla kuin tekevät töitä. Korvausjärjestelmä on liian antelias ja kannustaa työttömiä pysymään työttöminä ja ainoastaan lisää laiskuutta, hän tilitti Daily Mailille.











