Kirjaudu ▼
 

Irlantilaisministeri: Suomen tutkimus- ja kehityspolitiikka pitää kopioida Irlantiin

Irlannin innovaatioministeri Sean Sherlock sanoo, että Irlannin pitäisi omaksua Suomen tutkimus- ja kehityspolitiikka keinona nousta ylös syvästä lamasta.
26.4.2012 20:49
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Irlannin innovaatiopolitiikasta vastaava ministeri Sean Sherlock sanoo, että Irlannin pitäisi kopioida Suomen innovaatiomallia ”Vihreälle saarelle”. Sherlockin mukaan Suomen tutkimus- ja kehitystyöstä ja koulutuspolitiikasta pitäisi ottaa mallia Irlannissa.

Asiasta kertoo irlantilaislehti Inside Irelande ja verkkosivusto Silicon Republic.

Innovaatioministeri Sherlock kävi tutustumassa kaksi päivää Suomen innovaatiopolitiikkaan. Ministeri tapasi matkallaan huippututkijoita, koulutuspolitiikan asiantuntijoita, rahoittajia ja keksijöitä.

Sherlock kertoi viitanneensa useaan otteeseen reilun vuoden kestäneellä innovaatioministeriurallaan Suomen malliin. Hän sanoo kertoneensa ministerikollegoilleen Suomesta parhaana tapana nousta ylös syvästä lamasta.

Sherlockin mukaan investoinnit tutkimukseen ja kehitystyöhön ovat elintärkeitä, kun irlantilaisyritykset kilpailevat globaaleilla markkinoilla.

∇ Mainos ∇
26.4.2012 20:49
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)
Ihmiset Sean Sherlock

Kommentit (21)

Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Oliko moniosaajista puhetta? Oikeista tyottomyysluvuista? 9 euron paivapalkoista? Maan tavasta?
Anonyymi: Talonmies 26.4.2012 21:03

Anonyymi
Älkää nyt hemmetissä!
Halutaanko sielläkin satsata kaikki munat yhteen koriin ja sitten ihmetellään vuosien päästä, että mites kävikään (vrt. Nokia-hypetys)....
Anonyymi: Copy, copy 26.4.2012 21:03

Anonyymi
Hih, hih, hah, hah, haa!

Sketsi!
Anonyymi: Nimetön 26.4.2012 21:09

Anonyymi
Ha-ha-ha, tämä on päivän paras vitsi!
Anonyymi: Nimetön 26.4.2012 21:10

Anonyymi
-Suomessa elää maailman 2. onnellisin kansa
-Suomessa ei ole korruptiota
-Suomessa töitä saa jokainen joka vain haluaa
-Suomessa elintarvikkeet ovat liian halpoja
-Suomalaiset naiset ovat maailman kauneimpia
-Suomen ilmasto on upea

Lottovoitto on syntyä Suomeen!
Anonyymi: Nimetön 26.4.2012 21:15

Anonyymi
Piratismia.
Anonyymi: Kalle 26.4.2012 21:16

Anonyymi
Vaikka KERA on lakkautettu, toiminta on edelleen samaa.
Innovaatiot ryöstetään hyväveli verkostolle.

Myönnetään alkurahoitusta ja kun alkaa mennä kaupaksi, niin pannaan maksuun ja haetaan konkurssiin.

Otetaan innovaatio/patentit rahoittajalle.

Hyväveli tai sukulainen ostaa liiketoiminnan velkojalta......
Anonyymi: XP 26.4.2012 21:25

Anonyymi
Suomi näyttää olevan täynnä tällaisia valittajia ja vinkujia joiden mielestä kaikki täällä on päin pärsettä ja kaikkialla muualla on parempaa, ihanaa ja mahtavaa. Jos tosipaikka tulisi että pitäisi vaihtaa maata olisi suurimmalla osalla päskat housussa.
Anonyymi: Pentti Köyri 26.4.2012 21:32

Anonyymi
No s**t, Sherlock?
Anonyymi: Serlokki 26.4.2012 22:09

Anonyymi
Irlantilaiset haluavat siis jakaa ilmaista rahaa suhteilla hyväveli-verkostossa suuryrityksille ja muille keplottelijoille, jotka eivät rahaa oikeasti tarvitsisi.
Anonyymi: pienyrittäjä 26.4.2012 22:20
Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Taloussanomat - Uutiset

10:32 Digitoday Sony maksaa ostajille pelikonsolin valheellisista mainoksista
10:15 Kaksi yhtiötä kasvatti Fennovoima-osuuttaan
10:03 Talvivaaran joukkolainan tuottovaatimus jo 2801 prosenttia
09:53 Perusmetallit voivat kallistua – miten käy nikkelin?
09:18 Neste Oil sai yt:t päätökseen – 200 lähtee
08:51 BlackBerry tarjoaa iPhonesta vaihtaville 550 dollaria
08:33 Komissio julkistaa tänään elvytyspaketin
08:10 HS: Pisararata paljon luultua kannattamattomampi
08:07 Saksa asettaa naisille kiintiöt yrityksiin
06:14 It-viikko "Seuraavan 12 kuukauden aikana tulee murtotyökalu, joka muuttaa kaiken"
06:14 Digitoday Tämän vuoksi sormenjäljet eivät voi korvata salasanoja
06:01 Analyysi Näin suurpankit vedättivät valvojaa
25.11. Tässä on maailman kaunein tornitalo – katso kuva
25.11. Öljymaiden neuvonpito ei tuonut helpotusta Venäjälle
25.11. Ranska lykkää Mistral-toimituksia Venäjälle
25.11. Ammattiliitoille miljoonien tappiot Talvivaaran riskilainasta
25.11. Digitoday Haittaohjelma huijasi piraatteja
25.11. Salainen öljykokous käynnissä: venäläiset, saudit, meksikolaiset...
25.11. Paluu 1950-luvulle? Coca-Colan ökymaidon mainoskampanja hämmästyttää
25.11. Digitoday Seksikanteen sopinut johtaja palasi Tinderin kimppuun
25.11. Metallin Aalto toppuuttelee ehdokaspuheita
25.11. USA:n talouskasvu yllätti iloisesti
25.11. Alahuhta: Suomalaisten yhtiöiden verot Suomeen
25.11. Helsingin pörssi jatkaa nousuaan EKP-huumassa
25.11. Lähteet: Jättijärjestön johtoon nousemassa Riku Aalto
25.11. Apetit lopettaa Kustavissa ja Turussa
25.11. Lidl jyrättiin – Crocs polki saksalaiset suohon
25.11. Digitoday Chrome karsii lisäkkeitä – Koskee MTV:n Katsomoa
25.11. Ilmansaasteet maksoivat Euroopalle yhden Suomen verran
25.11. Matti Alahuhta valittiin EK:n puheenjohtajaksi
Asiakastieto

Yhteistyössä