Kirjaudu ▼
 

Verokarhu uhkaa kerätä passit pois velkaisilta amerikkalaisilta

Bloomberg News
Verokarhu uhkaa kerätä passit pois velkaisilta amerikkalaisilta
Yhdysvalloissa on vireillä uusi laki, joka antaisi viranomaisille mahdollisuuden kerätä passit pois kansalaisilta, joille on kertynyt maksamattomia veroja vähintään 50 000 dollarin edestä. Summa vastaa vajaata 38 000 euroa.
25.4.2012 20:05
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Vireillä olevan lakiehdotuksen pääosassa on liittovaltion rahoitus teiden rakennukseen ja tieturvallisuuteen. Siihen sisältyy kuitenkin myös kohta, jonka mukaan viranomaisilla on oikeus mitätöidä passi verovelkaisilta kansalaisilta. Passin mitätöimiseen riittäisi veroviranomaisen ilmoitus.

Lakiin sisältyisi myös vaatimus, että jokaiseen ajoneuvoon pitäisi vuodesta 2015 lähtien asentaa laite, joka tallentaa olinpaikka- ja muita tietoja. Tietoja voitaisiin käyttää esimerkiksi onnettomuuksien selvittämiseen.

Yhdysvaltojen kongressin toinen kamari senaatti hyväksyi lain maaliskuussa. Toinen kamari edustajainhuone ei ole hyväksynyt esitystä, vaan asia on edelleen kongressin käsittelyssä. Politico-lehden mukaan edustajainhuone on nimeämässä asian käsittelyyn neuvottelijoita tänään torstaina.

Lakiehdotus on herättänyt Yhdysvalloissa laajaa ihmetystä. Perustuslakiin perehtynyt juristi arvioi Fox Business -televisiokanavan haastattelussa, että passien mitätöiminen verovelallisillta olisi perustuslain vastaista ja ylittäisi veroviranomaisten toimivallan.

∇ Mainos ∇
25.4.2012 20:05
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Kommentit (38)


Anonyymi
Mihin on TS:n mielenkiintoiset uutiset kadonneet.
Anonyymi: Nimetön 25.4.2012 22:30

Anonyymi
Ei pidä paikkaansa! Vapaassa markkinataloudessa ei ole tuollaista, vaan se on paratiisi maan päällä!!! Valehtelette!!!!!!
Anonyymi: Uusliberalisti (kok) 25.4.2012 22:51

Anonyymi
Aletaan olla aika lähellä niitä Raamatun Ilmestyskirjan aikoja, jolloin laitetaan merkki käteen tai otsaan.
Kuvottavia amerikkalaiset.
Anonyymi: tietäjä 25.4.2012 23:15

Anonyymi
Vaimollani on passi, mutta rikollinen hän kuitenkin on. Hän näet on ollut neljä vuotta ansiosidonnaisella (onneksi pääsee kohta vanhuuseläkkeelle). Hän ei saisi matkustaa ulkomaille kuin erittäin rajatusti ollakseen "työmarkkinoitten käytettävissä". Töitä vaan ei ole eikä tule.
No, olemme jatkaneet tapaamme tehdä pari parin viikon ulkomaan reissua vuodessa. Minä maksan ne. Mutta vaimo parka rikkoo lakia, onneksi ei ole kärähtänyt. En tiedä, joutuisinko itsekin edesvastuuseen yllyttäjänä tai avustajana.
Anonyymi: rikollisen puoliso 25.4.2012 23:23

Anonyymi
Yhdysvalloissa on edelleen käytännössä velkavankeus käytössä, jos kyse on maksamattomista elatusmaksuista. Vaikka kyseessä olisi esimerkiksi työttömyyden takia syntynyt maksukyvyttömyys, niin mies pistetään vaankilaan - niin kuin se edesauttaisi maksukykyä.
Anonyymi: Viisas mies 25.4.2012 23:52

Anonyymi
Usa on nykyään poliisi valtio. elämme new world orderia kun pöö lipponen ja sale niinistökin sitä niin hehkutti.


Joo onhan meilläkin Merja Kyllönen (Vasemmiostoliitto) liikenneministerinä joka haluaa pakollisen GPS seurannan jokaiseen autoon. ENSIMMÄISENÄ MAAILMASSA
Anonyymi: Isoveli todella valv 26.4.2012 0:16

Anonyymi
Yhdysvalloissa on edelleen käytännössä velkavankeus käytössä, jos kyse on maksamattomista elatusmaksuista. Vaikka kyseessä olisi esimerkiksi työttömyyden takia syntynyt maksukyvyttömyys, niin mies pistetään vaankilaan - niin kuin se edesauttaisi maksukykyä.


Ei ole todellakaan velkavankeutta. Sen lisäksi asuntovelkainen voi palauttaa halutessaan avaimet pankkiin - homma on sillä hoidettu. Päinvastoin kuin Suomessa.
Anonyymi: Tosin sen jälkeen es 26.4.2012 0:18

Anonyymi
Monellakohan amerikkalaisella on passi? Varsinkin verovelkaisella sellaisella?


Suuri osa amerikan tavallisesta kansasta ei käy elämänsä aikana juuri koskaan ulkomailla. Miksi käydäkään, kun omien rajojen sisäpuolella voi käydä 50:ssä erilaisessa (osa)valtiossa ja alueella, joka selvästi isompi kuin koko Eurooppa.
Anonyymi: Aika moni amerikkala 26.4.2012 0:32

Anonyymi
Ihmisoikeuksien eliminoimista köyhimmiltä päätösvalta rikkaille.
Vangit eivät saa äänestää seuraavaksi varmaan saa äänestää vain jos on miljonääri, eiku hetkinen miljonäärithän sitä maata on johtaneetkin.
Anonyymi: Korsi 26.4.2012 2:23

Anonyymi
Jenkit käy vain maissa, joista ovat muuttaneet sinne.
Tai missä käyvät sotimassa.
Anonyymi: öö:o:oööo:o: 26.4.2012 3:47
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Taloussanomat - Uutiset

30.9. Venäjä heltyi tiukasta osinkovaatimuksesta
30.9. Taksi- ja bussikyydit samalla maksulla – keksintö leviää Suomen kaupunkeihin
30.9. Biotie poistui tänään Helsingin pörssistä
30.9. Huhu leviää: Deutsche Bankin osake ampaisi
30.9. Italian ongelmapankin roskalainoille löytyi ehkä ostajia
30.9. Kolumbialaiset äänestävät rauhasta – maa odottaa turisteja ja investointeja
30.9. S-ryhmä lähetti oudon laskun – "Kaikkien näkökulmasta hullua"
30.9. Digitoday Hyvästi Rosetta: Tässä luotaimen viimeinen kuva ennen törmäystä
30.9. CGI vähentää 215 työntekijää
30.9. Keskisuomalainen: Jatkamme ostokohteiden katselua, tase on vahva
30.9. Kulutusluottojen määrä kääntyi kasvuun
30.9. Arvio: Pörssi kärsii, jos USA:n presidentinvaalista tulee tiukka
30.9. Digitoday Suomen Microsoftin Windows-pomo vaihtuu
30.9. Pankkihermoilu jatkuu pörssissä
30.9. Turismi tukee Espanjaa – elokuu oli ennätyskuukausi
30.9. Digitoday Merikaapeli alkaa näkyä: Palvelinkeskusjätti avaa Suomeen solmukohdan
30.9. Deutsche Bankin pääjohtaja rauhoitteli henkilökuntaa: Huhut asiakaspaosta perusteettomia
30.9. Keskisuomalainen ostaa Mediatalo ESA:n
30.9. Deutsche Bankin osake syöksyi pohjalukemiin – myös Commerzbank selvässä laskussa
30.9. Päätös tuli: Componentan yrityssaneeraus käynnistyy
30.9. Lindholm MT:ssä: Varusteleka otti mallia Ikeasta
30.9. Digitoday IPhonen salaava viestisovellus: Totuus on hieman toinen
30.9. Sekä vienti että tuonti laskivat selvästi heinäkuussa
30.9. Vakuutusyhtiö pidättelee remonttireiskoja: pieni unohdus voi maksaa tonneja
30.9. Weidmann: Saksa ei kaipaa lisää budjettielvytystä
30.9. Yritysten rekisteröinnit Panamaan romahtaneet tietovuodon jälkeen
30.9. Ilta-Sanomat Lehti: Näin Trumpin firma kiersi Kuuban kauppasaartoa
30.9. Kolumni Joka neljäs olut samasta hanasta
30.9. Digitoday Ei hyvältä näytä: Pohjoismaisten firmojen verkot avoinna hyökkääjille
30.9. Digitoday "Huikea mahdollisuus kasvuun" - F-Secure lupaa kyberturvaa ja yritysostoja
Asiakastieto

Yhteistyössä