Kirjaudu ▼
 
Kiinalaistiedemiehet: Mato teki kloonilampaan rasvasta hyvää

Kiinalaiset tiedemiehet ovat löytäneet keinon, jolla lampaan rasvasta saadaan hyvälaatuista. Siihen tarvitaan sukkulamadon geenejä.
Reuters
24.4.2012 20:28
24

Kiinalaistiedemiehet ovat kloonanneet geenimanipuloidun lampaan, jonka rasva on samantyyppistä kuin pähkinöissä, siemenissä ja kaloissa. Peng Pengiksi nimetty lmmas syntyi 26. maaliskuuta Länsi-Kiinassa ja painoi syntyessään 5,74 kilogrammaa.

– Se kasvaa erittäin hyvin ja terve kuin tavallinen lammas, johtava tiedemies Du Jutao Pekingin geenitieteiden instituutista kertoi uutistoimisto Reutersille.

Peng Pengin hyvän rasvan salaisuutena on sukkulamadon geenit, joita Du kollegoineen lisäsi kiinalaisen merinolampaan korvasta otettuun soluun.

Tämän jälkeen tiedemiehet lisäsivät solun hedelmöitymättömään munasoluun, jonka he laittoivat sijaislampaan kohtuun.

Du kertoo, että solu oli alun perin Caenorhabditis elegansista eli sukkulamadosta, ja aiemmissa tutkimuksissa sen on osoitettu kasvattavan tyydyttämättömien rasvahappojen määrää.
Tyydyttämättömät rasvahapot ovat terveellisiä ihmisille, ja ne vähentävät esimerkiksi sydänkohtausten ja verisuonitautien riskiä.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Kiinassa on kuitenkin noussut huoli geenimanipuloidun ruuan turvallisuudesta. Du sanoo, että hallitus kannustaa projekteihin, mutta tiedemiesten pitää kehittää parempia menetelmiä, jotta ruuan turvallisuus ja syömäkelpoisuus varmistetaan.

Kiinassa on 22 prosenttia maailman väestöstä mutta vain seitsemän prosenttia viljelykelpoisesta maasta.

Ihmiset Du Jutao
Tagit ruoka
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (24)

Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Tuo maa tulee (Intian lisäksi) hukkumaan omiin saasteisiinsa.

Ei tätä maapalloa tuhoa isolohko V8 moottorit vaan ylikansoitus.
vähemmän populaa kts 24.4.2012 20:57

Anonyymi
Onneksi olkoon kiinalaiset.Loistava läpimurto geenitekniikan alueella.Kiinassa on maapallon tulevaisuus.
kyllä söisin 24.4.2012 21:02

Anonyymi
Tuo maa tulee (Intian lisäksi) hukkumaan omiin saasteisiinsa.

Ei tätä maapalloa tuhoa isolohko V8 moottorit vaan ylikansoitus.

Näin vertailun vuoksi jos kaikki 7 miljardia ihmistä laitettaisiin Texasin kokoiselle alueelle niin jokaiselle riittäisi 1000m2 tilaa. Että se siitä "ylikansoituksesta"...
Nimetön 24.4.2012 21:06

Anonyymi
Tai sitten se on huijausta. Googlatkaahan "Hwang Woo-suk".
Raven 24.4.2012 21:07

Anonyymi
Jos lihaa syö harvakseltaan, eihän sillä pitäisi olla väliä minkälaatuista rasva on.

Vaikka nyt elukkarasva aiheuttaisikin sydäntaudin yhtä varmasti kuin tupakka aiheuttaa syöpää... ei h?lv?tti...

Itse haluan rasvan kovana silloin harvoin kun lammasta syön!!!

Terveysmafia pyrkii estämään ihmisiä nauttimasta perinneruuasta!

Enkä ole karppaaja, vaan vastustan perinteisen ruokakulttuurin raiskausta. Ruuan raiskaukseen osallistuu myös kotimainen Tiede-lehtemme propagandallaan.

Täysin sairasta sokeaa tiedeuskoa. Vai bisnestäkö tämä vain on?

BASIC ENGINEERING RULE: IF IT'S NOT BROKEN, DON'T FIX IT
insinööri 24.4.2012 21:09

Anonyymi
Tuo liha onkin todella terveellistä. Kun syöt tuota lihaa vuosien varrella muutama sata kiloa niin todennäköisyys, että saat siirretyn geenin lienee luokkaa vaivaiset 20%. Sitten voidaankin ihmetellä millä kaikilla tavoilla tuo geeni vaikuttaa rasva-aineenvaihduntaan ym ihmisellä...
Nimetön 24.4.2012 21:10

Eli siis niille jotka eivät tienneet, geenisiirto toteutetaan yleensä retroviruksen avulla, joka voi esimerkiksi ruoansulatuskanavan kautta levittää geenin syödystä ruoasta ihmiseen.

Geenimanipuloitua rehua syövillä tuotantoeläimillähän on esimerkiksi havaittu huomattavia haittavaikutusia rehusta, muistaakseni eräässä tutkimuksessa syntyvyys oli pudonnut 70% ja lapsikuolleisuus noussut 40% verrattuna normaalirehuun...
Nimetön 24.4.2012 21:14

Anonyymi
Näin vertailun vuoksi jos kaikki 7 miljardia ihmistä laitettaisiin Texasin kokoiselle alueelle niin jokaiselle riittäisi 1000m2 tilaa. Että se siitä "ylikansoituksesta"...

Kyllähän täällä "tilaa" riittää, mutta se ei ole se juttu.

fi.wikipedia.org/wiki/Ekologinen_jalanjälki
Alfonso 24.4.2012 21:20

Noh, ihmisen aiheuttama ilmastomuutos on jo ties kuinka moneen kertaan todistettu Al Goren utopiaksi. Muun sortin päästöt ja raaka-aineiden vähyys ovat kyllä ongelma, mutta teknologia kehittyy joten nämä asiat eivät tule enää tuottamaan ongelmia edes 50 vuoden päästä, joskin tämänhetkinen sekoilukapitalismi estää teknologiaa kehittymästä, koska esimerkiksi fuusiovoiman kehittäminen toimivaksi veisi tulevaisuuden koko energia-alalta.
Nimetön 24.4.2012 21:40

Anonyymi
Tuo maa tulee (Intian lisäksi) hukkumaan omiin saasteisiinsa.

Ei tätä maapalloa tuhoa isolohko V8 moottorit vaan ylikansoitus.

Isolohko V8 moottorit tuhoaa maapallon jos kaikki haluavat sellaisen.
V8 tuhoaa enemmän 24.4.2012 21:58
Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä