Espanjan pääministeri apeana: "Ei ole rahaa"
Espanja on hyväksynyt 10 miljardin euron kulukuurin ja nostanut lukukausi- ja terveydenhoitomaksujaan. Maan tavoitteena on osoittaa kansainvälisille sijoittajille, että maa saa budjettivajeensa kuriin.
Maan keskustaoikeistolainen pääministeri Mariano Rajoy sanoi perjantaina EUObserverin mukaan, että maalla ei yksinkertaisesti ole rahaa.
– [Säästäminen] on välttämätöntä, koska tällä hetkellä meillä ei ole varaa rahoittaa julkisia palveluita. Rahaa ei ole, koska olemme tuhlanneet niin paljon muutaman edellisvuoden aikana. Meidän on tehtävä tämä, jotta tulevaisuudessa pääsemme pois tilanteestamme, hän kertoi kansallisille viestimille.
Espanjan 10-vuotisten velkakirjojen korot hyppäsivät tänään yli kuuden prosentin. Seitsemän prosentin korkotasoa on yleensä pidetty rajana sille, että maan ei kannata hakea lainaa valtionlainamarkkinoilta. Toisaalta vaikka Italia ylitti seitsemän prosentin rajan, rahahanat sille eivät tyrehtyneet eikä maa kääntynyt muiden euromaiden hätäkassan puoleen.
EU:n mukaan se ei käy minkäänlaisia neuvotteluja hätärahoituksesta Espanjan kanssa.













