Kreikan eläkehuijareille luvassa syytteitä
Suurin Kreikassa sosiaali- ja eläketurvaa hoitava laitos eli IKA joutuu ekathimerini.com-sivuston mukaan erityistarkastukseen. Tarkastukseen uskotaan enteilevän koko järjestelmän remonttia.
Sekavaa järjestelmää on jo aiemmin yritetty uudistaa. Kreikassa suurin osa vakuutetuista kuului aiemmin palkansaajien yleistä sosiaalivakuutusta
hoitavaan IKA:aan (Idryma Koinonikon Asfaliseon), mutta myös monet erityisjärjestelmät hoitivat eri ammattialojen eläketurvaa.
Parlamenttivaalit
toukokuun alussa
Uuden vuonna 2008 säädetyn lain mukaan IKA muuttuu yhdistyneeksi palkansaajien vakuutuslaitokseksi IKA–ETAM:iksi (IKA–Eniaio Tameio Misthoton) ja vuoteen 2008 mennessä useimpien ammattikohtaisten erityislaitosten oli alunperin määrä yhdistyä IKA-ETAM:iin.
Palkansaajien sosiaaliturvaa hoitaa nyt siis sosiaalivakuutuslaitos – palkansaajien yhtenäinen vakuutuskassa” IKA–ETAM (Idryma Koinonikon Asfaliseon – Eniaio Tameio Misthoton).
Aiemmin tänä keväänä Ethnos Daily lehti paljasti väärinkäytöksiä, erityisesti Kreetan ja Attikan alueilta.
Paljastusten perusteella ainakin viisi ihmistä on nyt joutumassa syytteeseen. Osassa tapauksissa on tiettävästi kyse virkamiehistä, jotka ovat myöntäneet etuja henkilöille, jotka eivät ole olleet IKA:n jäseniä. Virkamiehet ovat ottaneet osan huijaamistaan eduista itselleen. Huijauksien yhteissumma on 20 miljoona euroa.
Kreikassa järjestetään parlamenttivaalit toukokuun alussa. Puolueilta odotetaan kannanottoja eläkeuudistukseen vaalitaistelussa. Jotkut tarkkailijat pelkäävät, syntyykö vaalituloksesta enemmistöä, joka jatkaa nykyistä velkakriisin liittyvää säästöohjelmaa
Lähteet: Ekathimerini.com, Ethnos Daily , Kreikan eläkeuudistus (Eläketurvakeskus) ja Kreikan eläkejärjestelmä (Eläketurvakeskus)














