Kirjaudu ▼
 

Joka viides rikas haluaa paeta Britanniasta

EPA/DAVE THOMPSON
Joka viides rikas haluaa paeta Britanniasta
Rikollisuus, surkea sää ja korkeat asuinkustannukset ajavat varakkaita pois Britanniasta, brittipankki Lloydsin tutkimus kertoo. Ruoho on vihreämpää ainakin Ranskassa ja Espanjassa.
Reuters
16.4.2012 20:23
81

Ranskan ja Espanjan lisäksi rikkaat britit ovat harkinneet Yhdysvaltoja, Australiaa, Kanadaa ja Uutta-Seelantia, koska näissä maissa maahanmuuttajabritti ei kohtaisi juurikaan kieliongelmia.

– Tutkimuksemme viittaa siihen, että aiempaa useampi varakas jättää Britannian seuraavien kahden vuoden aikana, tutkimuksen johtaja Nicholas Boys Smith sanoi julkaisutiedotteessa.

Vaikka 81 prosenttia varakkaista briteistä ei haudo ulkomaille muuttoa, olisi lähtevien lisääntyminen tappio Britannian hallitukselle. Ankarien säästöjen kanssa kamppaileva maa on yrittänyt pitää kiinni imagostaan varakkaiden turvasatamana. Kuva on uhattuna, koska muun muassa pankkiirien bonuksia on haluttu suitsia ja veroja on nostettu.

Myös loppukesän mellakat ovat saattaneet vaikuttaa varakkaiden lähtöhaluihin, koska moni mainitsi yhtenä syynä lähtöön rikollisuuden.

Smithin mukaan tuloksissa on huolestuttavaa se, että moni lähtemistä suunnitteleva on 25–34-vuotias. Heillä on ura ja vaikutusmahdollisuudet edessään.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Heihin kuuluu suuri joukko menestyneitä, vauraita ihmisiä, jotka ovat tärkeitä Britannian talouden liikuttajia, Smith sanoo.

Tutkimuksessa varakkaaksi laskettiin britti, jonka omaisuus oli yli 250 000 puntaa ilman kiinteistö- tai asuntovarallisuutta.


Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (81)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 9
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Ja keskiluokkakin kohta...
haha 16.4.2012 20:29

Anonyymi
No, eikö se Wahlrooskin juuri tätä tarkoittanut kun sanoi että kohta tulee aika kun varakkaammat äänestävät jaloillaan? Pääomallahan ei tunnetusti ole isänmaata...
Tämä on se valitetta 16.4.2012 20:31

Anonyymi
Korjaus edelliseen, Suomessa ei ole yhtään oikeasti rikasta. On vain nousukkaita, kuten eräskin viiksivallu joka kirjojakin rustailee.
Suomi Oy Ab konkurss 16.4.2012 20:31

Anonyymi
No, eikö se Wahlrooskin juuri tätä tarkoittanut kun sanoi että kohta tulee aika kun varakkaammat äänestävät jaloillaan? Pääomallahan ei tunnetusti ole isänmaata...
Mitä sitten? Menköön walhroossi leikkimään aatelista vaikka indokiinaan.
Ei tuu ikävä 16.4.2012 20:31

Anonyymi
No kenenköhän vikaa tuo sitten on, varmaan huvikseen ryöstelevät ja mellakoivat. Ei taida olla parempaakaan tekemistä?

Rikkaat voisivat ehkä perustaa yrityksiä, tuottavia sellaisia, ja kehitellä jotain teollisuutta Britanniaan? ai niin sillä ei rikastu ihan yhtä nopeasti ja valtavasti kuin ulkoistamalla kaikki.

No, sitä saa mitä tilaa?
Kun kaikki itse pila 16.4.2012 20:31

Anonyymi
Puolet britanian pinta - alasta kärsii kuivuudesta, samaa yritetään täännekin joten ei ihme jos haluaa pois nälkää näkevien maasta.
Taivas kuin shakkila 16.4.2012 20:32

Anonyymi
kukaan hullu tulevaisuuttaan ajatteleva nuori ei jaa eurooppaan. samoin elakelaisten kohdalla silla parempia maita on muuallakin jossa viela rahalla saa palveluita ja elaa herroiksi
Nimetön 16.4.2012 20:33

Anonyymi
No, eikö se Wahlrooskin juuri tätä tarkoittanut kun sanoi että kohta tulee aika kun varakkaammat äänestävät jaloillaan? Pääomallahan ei tunnetusti ole isänmaata...


Niinpä niin. Minne ne muka lähtevät? Ongelmat seuraavat mukana ja kukaan ei heitä noteeraa senjälkeen kun heidät on kupattu tyhjiin.
Islamistit lyhentävät heidät yläpäästä ja kuppa alapäästä.
ollipoika 16.4.2012 20:35

Anonyymi
No kenenköhän vikaa tuo sitten on, varmaan huvikseen ryöstelevät ja mellakoivat. Ei taida olla parempaakaan tekemistä?

Rikkaat voisivat ehkä perustaa yrityksiä, tuottavia sellaisia, ja kehitellä jotain teollisuutta Britanniaan? ai niin sillä ei rikastu ihan yhtä nopeasti ja valtavasti kuin ulkoistamalla kaikki.

No, sitä saa mitä tilaa?



ei velkaa ei työtä sillä velksaturaatio on täysi eu alueella, hyödytöntä mitään investoida ja maksaa illuusio palkkoja tänne.
Velkatalouden ihme j 16.4.2012 20:35

Anonyymi
Suomessa onneksi tätä ei tapahdu. Työuransa huipulla olevalle riittää kun saa uuden Corollan alle ja asuntolainan maksettua ennen eläkettä.
Nimetön 16.4.2012 20:36
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 9
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä