Pihakirppislöytö poiki jättivaateet Coca Colalle
Kalifornialainen Marohnin perhe sanoo omistavansa osaketodistuksen, joka oikeuttaa 1,8 miljoonaan kappaleeseen Coca Cola -yhtiön osakkeita, nykyarvoltaan 130 miljoonaa dollaria, Daily Mail laski.
Omistuskiistaa ratkovan oikeuden pöytäkirjojen mukaan edesmennyt Tony Marohn osti pihamyyjäisistä vanhan Palmer Union Oil -yhtiön osaketodistuksen, joka oikeutti 1 625 yhtiön osakkeeseen. Mies kirjoitti tyhjään todistukseen nimensä.
Yhtiö oli aikoinaan päätynyt Coca Colan omistukseen, ja siksipä perhe katsoo omistavansa nyt Coca Colaa samassa.
Ostovuonna 2008 perheen isä aloitti taistelun yhtiön kanssa, mutta hävisi sen seuraavana vuonna. Coca Cola haastoi puolestaan miehen oikeuteen. Hän kuoli 2010, mutta perhe jatkaa edelleen taistelua.
Marohnin asianajajan mukaan osaketodistus oli shekkien tapaan allekirjoittamaton.
– Kun Tony (Marohn) osti laatikon, hän osti tämän osaketodistuksen. Kuka tahansa sitä pitää, ja siihen panee nimensä, omistaa sen.
Coca Cola pitää vaadetta “täysin absurdina”. Sen mukaan kauan aikaa sitten lakkautetun yhtiön mitätöityyn osakkeeseen perustuva oikeusjuttu on ”ansioton" ja "epäreilu” yhtiön miljoonille laillisille osakkeen omistajille, uutistoimisto Reuters kertoi yhtiön lausunnosta.













